Rakkaudesta Danzigiin – Initiated ei sorru vahvasta esikuvastaan huolimatta tribuuttibändiksi

Arvio julkaistu Soundissa 11/2016.
Kirjoittanut: Mervi Vuorela.

Arvio

Initiated
World On Fire
Svart

Glenn Danzig on mies, joka osaa bodata, tappaa katseellaan ja esitellä okkultistista kirjakokoelmaansa häilyvässä
valossa. Hän osaa myös perustaa bändejä kuten Misfits, Samhain ja Danzig, joiden musiikillista perintöä soisi palvottavan riettaissa rituaalimenoissa joka yö. Onneksi Initiated tekee niin debyyttilevyllään World On Fire.

Initiatedia kuunnellessa ei jää epäselväksi, minkä levyjen vaikutuksesta bändin moottori jyrisee. Esimerkiksi Acts Of Flesh on niin tyylipuhdas Danzig-pastissi, että alkaa tehdä mieli ryypätä (ilosta, tietenkin). Ymmärryksestä genreä kohtaan Initiated on ympännyt levylle myös heviballadin Black Light, joka kuulostaa sitä riemastuttavammalta, mitä enemmän Initiated-miehistön bänditaustoja (mm. Perikato, Foreseen) ajattelee.

Ilmiselvistä vaikutteista huolimatta Initiated ei sorru kuulostamaan tribuutti- tai pastissibändiltä. Se johtuu kuoren alle kätkeytyvästä substanssista – siitä, että bändin soitosta paistaa kompetenssi ja rakkaus lajiin. Se mahdollistaa myös hillittömän kitararevittelyn, joka onkin yksi World On Firen vahvuuksista. Levy on samanaikaisesti rock, punk, metal ja blues. Se on suoraviivainen mutta kukkoileva. Se on maskuliininen mutta kirkasotsainen. Ja ennen kaikkea se on vähän douche, kuten tällaisen musiikin kuuluukin olla.

Lisää luettavaa