All That Remainsin metallisydän sykkii vahvasti – Dynaaminen uutuus louhii ja koukuttaa

Arvio julkaistu Soundissa 5/2017.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

All That Remains
Madness
Razor & Tie

Metalcore-juuriltaan monimuotoisempaan ilmaisuun ponnistava All That Remains on julkaissut kaksitahoisen albumin. Esimerkiksi nimiraita kuulostaa hyvinkin paljon keskitien laadukkaalta radiorockilta – tosin raskaammalla kädellä louhittuna ja keskimääräistä koukukkaampana. Avausraita Safe House taas riffittelee ja räyhää metallisemmin. Levyn läpi jatkuva dualismi on erinomainen tuotannollinen ratkaisu.

All That Remains ei ole ollut genrensä tarttuvimmasta päästä mutta kutittelee nyt tanssijalkaa ja yllyttää yhteislauluun. Yhtyeen kahdeksas albumi on dynaamisempi kuin edeltäjänsä ja teknisiltä arvoiltaan ensiluokkainen – nimituottaja Howard Benson on kaivanut yhtyeeltä sovitus- ja soittosuorituksia, jotka koskettavat tavanomaisesta erovalla tavalla, ja alansa huippuihin lukeutuva solisti Phil Labonte kuulostaa niin ikään elpyneeltä. If I’m Honest -slovarin laululinjat voisivat olla vaikka Lynyrd Skynyrdiltä – ja tämä on kehu.

Madness on isoja melodioita ja isoja biisejä sisältävä, metallisella sydämellä sykkivä mutta yli lajityyppimääritelmien kurkottava levy, jollaisia ei synny joka päivä. All That Remainsille se näyttäisi pääsylipulta raskaan rockin isoimmille estradeille.

Lisää luettavaa