Hardcorepunkin klassikkobändin kuolemaa lietsova uusi Korppien Paraati -albumi luo yhtymäkohtia yllättäen Motörheadin tuotanoon – eikä tämä ole lainkaan hullumpi asia, sillä tuskin kukaan enää odotti 2000-luvun alussa tapahtuneen paluun jälkeen hiilipaperikopiota yhtyeen 80-luvun materiaaliin. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin harmittavan puuduttava ja epätasainen, eikä todellakaan kanna loppuun asti. Roskalavoilta noukitut metalliriffit särähtävät pahasti korviin. Kappaleista parhaat (Ruttokellonsoittaja, Sotakoira Zapata) kuitenkin muistuttavat, miten kova yhtye voi parhaimmillaan olla.
Riistetyt olisivat voineet pienellä harkinnalla tislata materiaalistaan irti olennaisen, sillä lopputulos kuulostaa kaikessa luurankomaisuudessaankin pöhöttyneeltä. Sanoituksellisti albumi ei tarjoa mitään, mitä monet muut hc-yhtyeet eivät olisi sanoneet paremmin jo aikoja sitten, ja yhteiskuntakritiikin yhdistäminen ontuvaan mytologisointiin herättääkin lähinnä myötähäpeää.
Suurin varsinainen nillityksen aihe on kuitenkin rumat, keskiverron metallibändin mieleen tuovat kannet, jotka antavat loppusilauksen albumin luotaanpäintyöntävyydelle.