RISTO: Live!

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Risto on niitä yhtyeitä, joiden kohdalla livelevy on enemmän kuin paikallaan. Kappaleisiin löytyy lavalla aivan uusi kulma. Esimerkiksi Levy-yhtiön jätkät soi levyversioon verrattuna hillittömänä autotallipunkkina.

Arvio

RISTO
Live!
Fonal

Risto on niitä yhtyeitä, joiden kohdalla livelevy on enemmän kuin paikallaan. Kappaleisiin löytyy lavalla aivan uusi kulma. Esimerkiksi Levy-yhtiön jätkät soi levyversioon verrattuna hillittömänä autotallipunkkina.

Live! muistuttaa kotikuuntelussa siitä, kuinka ankara bändi Risto lavalla on. Ja nimenomaan bändi, vaikka keskushahmo Risto Ylihärsilän persoona varastaakin keikoilla suurimman huomion. Levyltä tulee ihasteltua Minna Kortepuron svengaavaa bassottelua ja Tuomas Erikssonin tarkkaa mutta silti holtitonta kitarointia. Ville Leinonen päästää sisäisen rock-eläimensä irti rumpupenkillä. Kyllä kelpaa kuunnella huippukappaleita, kuten Nina, olen palasina, Pikkuoravat tai Discopallo.

Livesoundi on talletettu sopivan vittumaisena. Säröinen kosketinsoundi pistää korvaan miellyttävästi. Ilkeä soundi pukee omalaatuisia sävellyksiä ja sanoituksia. Tunnin annos lavatallennetta vaatii toki kuulijalta suurempaa ponnistelua kuin laajemmalla taajuuskaistalla varustetut studioäänitteet.

Jos ottaa haasteen vastaan, on Live! palkitseva kokemus. Elävän musiikin esittämisen riemu välittyy kotisohvalle.

Lisää luettavaa