Kaikissa näkemissäni Rival Sonsista kirjoitetuista arvioissa on mainittu, että yhtye ei mullista rockin historiaa. Ikään kuin bändistä diggaaminen olisi lähtökohtaisesti arveluttavaa ja sitä pitäisi vähän pyydellä anteeksi. Ei se ihme ole. Itsekin tekee mieli ensimmäisenä verrata kultakurkkuista solisti Jay Buchanania Robert Plantiin ja muistuttaa, että bändin levyillä on aina makeat seiskarisoundit. Ei sen niin monimutkaista pitäisi olla. Rival Sons on mahtava rockbändi, joka tuntee musansa historian, mutta ei tunge sitä väkisin kuulijoidensa korviin.
Rival Sonsin jäsenten varpaat on peribrittiläisestä soundista huolimatta painettu Kaliforniassa Long Beachin hiekkaan. Toinen eriskummallisuus on se, että yhtye levyttää yhä englantilaiselle Earachelle, jonka toimiston ulko-ovien saranat ovat olleet koetuksella, kun firmaan turhautuneet metallibändit ovat sieltä yksi kerrallaan kalppineet tiehensä.
Oli miten oli, niin Great Western Valkyrie saattaa hyvinkin olla bändin paras levy. Albumilla on varaa ripotella pastellinsävyisiä sovituksia, tyyli- ja itsetietoista soittoa ja poikkeuksellisen korkeatasoisia sävellyksiä ees sun taas. Aiempiin levyihin nähden Buchanan virittää äänensä nyt aina soul-korkeuksiin asti.
