Rödsögården ei ehkä ole kaikkein pisimmälle mietitty bändinnimi, mutta eivät erikoiset valinnat ole ennenkään olleet kestävän uran luomisen esteenä. Kuka esimerkiksi enää kiinnittää huomiota siihen, miten kökköjä nimiä Apulanta tai The Rasmus aikanaan olivat? Varmaa ainakin on, ettei Rödsögården tuo ensimmäiseksi mieleen suomalaista, englanniksi laulavaa kunnianhimoista kitarapop-yhtyettä.
Rödsögården sai alkunsa Kokkolassa ja Kaustisilla jo 90-luvun puolella, joten mistään poikasista ei ole kyse. Yhtye on kypsytellyt ilmaisuaan hartaasti ja se myös levyn materiaalista hyvällä tavalla paistaa. Rödsögårdenin resepti ei ole kaikkein omaperäisin (U2, Kent, Mew, Killers ja kotoinen Manboy tulevat pinnistämättäkin mieleen), mutta hommansa se hoitaa kaikella varmuudella.
Valitettavasti levyn kappaleet eivät pysty vastaamaan niiden mahtipontiseen tuotantoon, joskin pari kertaa täysosuma käy hilkulla. Hienoin esimerkki tästä on suorastaan pakahtuvalla tunteella esitetty Mothman, jonka tasoista materiaalia olisi debyytille saanut mahtua enemmänkin. Hienosti toimii myös avausraita The Game, joka kuulostaa hauskasti Editorsin soittamalta Depeche Mode -coverilta. Sen sijaan mukavasti radiosoittoa saaneet singlelohkaisut, etunenässä If It Comes From The Heart (It Must Be Good), kuulostavat tummasävyisemmän materiaalin rinnalla varsin heppoisilta.
