Rohkeasti eskapistinen, syvästi melankolinen – The Radio Deptin paluulevy on silkkaa hypnoosia

Arvio julkaistu Soundissa 11/2016.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

The Radio Dept.
Running Out Of Love
Labrador

Dream pop on loputtomista alagenrenimikkeistä ongelmallisimpia, koska se lupaa edustajistaan usein liikaa. Tusinaleijailu elektronisen popin, shoegazingin ja psykedelian kolmiossa ei ole unta eikä unelmaa.

The Radio Dept. on toista maata. Lundin yliopistokaupungin kasvattien musiikki on ihastuttavaa unikuvien jatkumoa, jonka haluaisi jatkuvan aina. Kuin unimaailma, Running Out Of Love kätkee vietteleviin poimuihinsa laajan ja intensiivisen tunnekirjon. Täydellisestä euforiasta avataan yllättäviä näkymiä synkkiin syövereihin. Pakahduttavan kauniiden popmelodioiden taustalla on syvä melankolia, joka tuodaan esiin arvokkaalla tyyneydellä.

Päätös siivota kitarat ja normirummut yhtyesoinnista takavasemmalle on viisas. Synteettinen äänimaisema on silkkaa hypnoosia, johon on mahtava sukeltaa uudelleen ja uudelleen.

Jokaisella sukelluksella huomio kiinnittyy hieman eri asioihin. Nyt kuulet ruotsalaiskolmikon ehtymättömän kyvyn varioida musiikkinsa kelluvaa perusmoodia, kohta huomaat lauluissa siellä täällä läikähtävän poliittisen paatoksen. Harvoin kohtaa poplauluja, joissa eskapismi sekoittuu yhtä luontevasti rohkeuteen katsoa maailmaa suoraan kasvoihin.

Onpa tyylikäs tapa päättää viiden vuoden mittaiseksi venähtänyt julkaisutauko!

Lisää luettavaa