Toisinaan myyttejä syntyy kuin itsestään. Maineikas Lester Bangs kirjoitti Get Yer Ya-Ya’s Out! -livestä sen ilmestyessä, että kyseessä on paras koskaan levylle saatettu rock-konsertti. Kyseisen Rolling Stone -lehdessä julkaistun arvion voi lukea tämän juhlapainoksen mukana seuraavasta, muutenkin kiinnostavasta kirjasesta.
Itse asiassa tämä klassinen live-kiekko on koottu kolmen marraskuussa 1969 järjestetyn konsertin materiaalista. Let It Bleed -albumi julkaistiin vielä ennen joulua. Livemateriaalia korjailtiin tammikuussa studiossa. Mick Jagger lauloi joitain biisejä uudestaan. Kun Get Yer Ya-Ya’s Out! viimein ilmestyi syksyllä 1970, oli yhtyeellä jo Sticky Fingers -levy purkissa. Elämä ja rock’n’roll olivat nopeita.
Kun The Rolling Stones palasi syksyllä 1969 Yhdysvaltoihin, se oli soittanut valtameren tuolla puolen viimeksi noin kolme vuotta aiemmin. Tuolloin The Rolling Stones oli yksi etenkin teineihin purreen brittibuumin bändeistä. Nyt se oli seksikäs ja saatanallinen retkue, jota kaikki kadehtivat.
The Rolling Stones oli haudannut uima-altaaseen hukkuneen kitaristi Brian Jonesin kesällä 1969 ja kutsunut hänen tilalleen parikymppisen Mick Taylorin. Esiintyessään Baltimoressa ja New Yorkin Madison Square Gardenissa yhtye saattoi olla maailman paras rockbändi. Ainakaan se ei ollut sympaattinen mutta ahne reliikki, johon rooliin Jagger ja kumppanit tyytyivät 80-luvulla.
Kiihkeä keikkalevy julkaistiin, jotta sopimus Deccan kanssa täyttyisi. Juhlapainoksessa sitä on laajennettu maukkaasti, mutta päättömästi. Lämmittelijöinä toimineille B.B. Kingille sekä Ike ja Tina Turnerille omistettu levy on kaunis ele, mutta viisi julkaisematonta Rollari-raitaa (bluespalat Prodigal Son ja You Gotta Move sekä omat Under My Thumb, I’m Free ja Satisfaction) olisi voinut uuttaa alkuperäiseen levyyn.
