ROTTEN SOUND: Cycles

Arvio julkaistu Soundissa 01/2008.
Kirjoittanut: ANTTI MATTILA.

Olen törmännyt yhteen ainoaan fyysistä kipua tuottavaan albumiin. Suicidal Tendenciesin Join The Army (1987) aiheutti aikanaan pääkivun jokaisella kuuntelukerralla. Cyclesia luukuttaessani huomaan yhtäkkiä purreeni hampaita yhteen niin, että ohimoita pakottaa ja koko pääkoppa on turtana.

Arvio

ROTTEN SOUND
Cycles
Spinefarm

Olen törmännyt yhteen ainoaan fyysistä kipua tuottavaan albumiin. Suicidal Tendenciesin Join The Army (1987) aiheutti aikanaan pääkivun jokaisella kuuntelukerralla. Cyclesia luukuttaessani huomaan yhtäkkiä purreeni hampaita yhteen niin, että ohimoita pakottaa ja koko pääkoppa on turtana. Tämä ei johdu pelkästään Cyclesista, vaan yliannostuksesta Rotten Soundia.

Turrutus pääsi iskemään, koska en löytänyt Cyclesilta yhtään mitään. En uskonut, ja pengoin läpi Rotiskon vanhaa tuotantoa. Ja siellä sitä on: Burdenin lähes hallitsematonta purskahtelua, Targetsin puoleensavetävää teurastusta ja yleisestikin sitä sekopäistä grindaavuutta, joka teki epäinhimillisistä albumeista inhimillisen lähestyttäviä. Paluu Cyclesille, eikä vieläkään mitään. Ainut huomio on, että tuntikausien taukoamaton annostus Rotten Soundia ei tee ihmiselle hyvää. Levyjen pituuden rajoittaminen puoleen tuntiin on taatusti järkevä ratkaisu.

Kaiken pitäisi olla kunnossa. Cycles on soundillisesti jykevintä Rotten Soundia tähän mennessä, joten voimaa ei ainakaan puutu. Totutun lyhyet kappaleet roiskaistaan jälleen hullulla vauhdilla. Levy on aggressiivinen, eikä bändi ole tyylillisesti juurikaan muuttunut.

Blindin kitarasoolon, hitaammin jyräävän Caste Systemin ja Alternewsin lopun massiivisten murskajaisten liepeillä havahtuu, mutta ei sen vuoksi, että bändi kuulostaisi näissä kohden paremmalta. Nuo ovat vain esimerkkejä levyn harvoista erilaisista hetkistä. Siinä missä Murderworks (2002) ja Exit (2005) tartuttivat koukkunsa poskeen väkisin ja kelasivat kuulijaa kuin kalaa veneeseen, Cyclesilla ei ole tarttumapintaa, vaikka kuinka kiinni roikkuisi. Sillä ei ole ainuttakaan mieleenjäävää riffiä, ei edes matelevammissa osissa, ja se on jo huolestuttavaa.

Aiemminkaan ei ole ollut tärkeätä tunnistaa jokaista Rotten Soundin biisiä. Ne ovat olleet nopeasti viliseviä kilometritolppia bändin kiihdyttäessä vinhasti kohti maalia ja matka, totaalisen armoton levykokonaisuus, on ollut merkitsevämpi. Pienet palaset kuitenkin muodostivat Murderworksistä ja Exitistä niin julmia paketteja, että ne jättivät käpälänjäljen suomalaiseen äärimusiikkiin. Cyclesillä on vaikeuksia jättää edes muistijälkeä.

Vaikea sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Varmaa kuitenkin on, että tällaisena Rotten Sound on aivan liian yksitoikkoinen, vaikka voimaa piisaakin.

Missä sitä Buranaa olikaan?

Lisää luettavaa