RUBIK: Bad Conscience Patrol

Rubik-yhtyeen esikoisalbumista kuulee aika nopeasti, että se ei ole mikään keskiverto pelinavaus suomalaisessa rockissa. Bad Conscience Patrol -levyyn on ilmiselvästi satsattu ja ennakkopöhinääkin on saatu nostettua tavanomaista enemmän. Levyn tuotanto on vimpan päälle punnittua ja muun muassa The Hivesin ja Disco Ensemblen soinnit maailman malliin nappuloinut soundivelho Michael Ilbert on miksauttanut kokonaisuuden komeaan kuosiin. Tärkein poikkeama massasta liittyy tässä tapauksessa kuitenkin itse asiaan eli Rubikiin ja sen musiikkiin. Harvoin tulee vastaan bändiä, joka on tehnyt kotiläksyt, kuntoharjoittelun ja oppirahojen maksun näin pieteetillä ensimmäiseen albumiinsa mennessä. Rubik on soittanut debytantiksi tuhdisti keikkoja ja on itse asiassa todella valmis yhtye sillä sektorilla. Rubikilla on jo fanit ja kaikki. Kärsivällinen perustan valaminen on kannattanut, sillä Bad Conscience Patrol lyö jauhot suuhun. Selkeästi roolitetulla ja samalla erittäin mukautumiskykyisellä ryhmällä toteutettu brittihenkinen melodinen rock soi ihastuttavalla luontevuudella ja itsevarmuudella. Radioheadin ja vastaavien puolitaiteellisten melodraamaorkestereiden suuntaan mielleyhtymiä synnyttävä musiikki liikkuu melankolisessa, muttei tekoangstisessa maailmassa, kuten lahjakkailla nuorilla miehillä on usein tapana tehdä. Rubik tuntuu henkisesti heiluvan indietyylisen rosoestetiikan ja kaikelle kansalle kuuluvan rock-ilmaisun välimaastossa. Yhdistelmä on mainio ja tuo koko touhuun moniulotteisuutta. Välillä Rubik paahtaa melodisia ideoita ja mainioita riffikyhäelmiä tulvillaan olevia kappaleitaan hyvin rouhealla soinnilla ja paikoitellen hienoäänisen laulaja Artturi Tairan kajauttamat teemat kuulostavat silkalta maailman valloitukselta. Juuri näin pitääkin olla. Vakuuttavasti soittavan yhtyeen, jolla on tällainen laulaja ja tällaiset edellytykset, täytyykin esiintyä ylväästi, täydellisyyteen tähyten. Vielä pakka ei kuitenkaan ole ihan sataprosenttisen valmis, varsinkin jos yhtyettä vertaa maailman tarjontaan. Suomalaisessa vertailussa Rubik on lajissaan aivan superia, mutta globaalitsembaloihin ryhmä tarvitsisi lisää City & The Streets- ja Jesus/Hypnosis -kappaleiden tasoisia välittömiä klassikoita. Uskon, että niitä on lupa odottaa. Jos Rubikin kehityskaari lunastaa jatkossa esikoisen nostattamat odotukset, saattaa yhtyeestä hyvinkin sukeutua suomalaisen indierockin ensimmäinen kansainvälinen suurmenestyjä.