Noise rock/punk -yhtye Pissed Jeans julkaisi debyyttinsä 2005. Bändin vahvuus on luultavasti hyvässä keikkameiningissä, sillä tämän näytön perusteella levyissä ja tasavahvassa kappalemateriaalissa se ei ole ainakaan näin vuonna 2017.
Omalaatuinen, arkisista asioista väännetty huumori ilmenee jo pinkissä kannessa, jossa bändi poseeraa kuin mikä tahansa indiepopyhtye. Varomaton kuulija voikin yllättyä pahemman kerran, kun päälle vyöryykin ruma ja mutainen äänimassa. Levy avataan melko rohkeasti hypnoottisesti jumittavalla Waiting On My Horrible Warningilla, joka yrittää nupit kaakossa tavoitella nickcavemaisia sfäärejä siinä epäonnistuen.
Tästä kuitenkin reipastutaan, loppulevy laukataan läpi kipakammalla tahdilla ja valonpilkahduksia ilmenee siellä täällä. Mukanokkelissa ja -hauskoissa sanoituksissa on paikoin ihan oikeaa huumoria ja nokkeluutta. Silti melodisempaa Love Without Emotionia sekä perkussiojamitteluineen ja puhuttuine sanoituksineen joukosta erottuvaa I’m A Mania lukuunottamatta Why Love Now ei ole kokonaisuutena järin mielenkiintoinen ja osa biiseistä toimineekin paremmin keikalla kuin levyltä kuunneltuna.
Albumin pituus pidetään sentään sopivassa mitassa.