RYAN ADAMS: Heartbreaker

Mikä nimi miehellä!! Miksei Bon Zovi tai Madona samantien. No, ei nimi miestä pahenna ja näin pois päin. Musiikistahan tässä on kysymys ja sillä saralla Ryan Adams on onnistunut paremmin kuin kastetilaisuudessaan.
Ellei termillä "country-rock" olisi 1970-luvun viiksivallujen ja kokaiininekkujen jäljiltä niin huonoa kaikua, kutsuisin Ryania country-rockariksi. Tämän päivän fakki-terminologialla mies edustaa alt.countrya eli oikean taantumus-countryn ja springsteenien väliin jäävää epämääräistä kaistaletta. Sydäntensärkijä operoi tutuilla turuilla: takkuisia parisuhteita, tyhjiä katuja ja hienosti soivia kitaroita saadaan sopivasti akustisvoittoiseen yleissoundiin sekoitettuna. Woody Guthrien, Dylanin, Gram Parsonsin, Neil Youngin ja muiden epäjumalien varjot leijuvat kaiken yllä ja levyn introksi pistetty Morrissey -aiheinen studio-kinastelu kertoo puolestaan amerikkalaisittain nuorekkaasta mausta.
Heartbreakerin kansikuvat paljastavat Ryanin nuoreksi trubaduuriksi, jolla on harkitun nukkavieru imago. Jos tämän imagon päälle vielä jostakin tipahtaisi pieni ripaus omintakeisuutta, saattaisi Ryanista tulla päteväkin sälli uuden jenkki-folkin ympyröihin. Amyn ja Why Do They Leaven kaltaiset palat kertovat selvästä lahjakkuudesta. Yksi pyyntö vielä: opettele Ryan soittamaan enemmän kuin yksi huuliharppukuvio, niin saat vähän vaihtelua kappaleiden introihin seuraavalle levyllesi.