Pintapuolisimmissa esittelyissä Walkerista annetaan hiukan turhankin kärkkäästi mielikuva pilveen, eritoten Primrose Green -laatuiseen ruohoon mieltyneestä folkkarista. Sitä seuraa lokeroiva vertailu 1970-luvun taitteen folkrock-persoonallisuuksiin, kuten Tim Buckleyyn tai Bert Janschin Pentangleen.
Yhtäläisyydet tajuaa hakemattakin, mutta Walkerin musiikissa on paljon monipuolisempia ja modernimpiakin säikeitä kuin ilmeisimmät retrokytkennät. Tyylillisesti ja soitannollisesti kappaleet vaihtelevat arvaamattomasti ja jopa epäloogisesti, mutta silti kappaleiden laadusta ja niiden välisestä koheesiosta tinkimättä.
Itselleni mainituista retrorinnakkaisuuksista tuli heti neitseellisellä ensi kuulemalla mieleen Van Morrisonin Astral Weeksillä työstämät vapaamuotoiset jazz-sovitukset, jotka menivät muusikoille sysättyä improvisaatiovastuuta pykälän syvemmälle, kun soljuvat sovituksetkin muokattiin lennosta hyvin hauraan yhteisymmärryksen merkeissä. Walkerin lauluääni ja läpitunkeva tunnevoima saavat jalostetumman taustan, mutta vastaavan vapaan luovuuden aistii ainakin osittain vaikuttaneen vaihtuvien soitinten korostuksissa laulun rinnalla. Tämä ”vuoropuhelu” eri soundien kanssa on hyvin hedelmällistä ja inspiroivaa.
Taitavana kitaristina Walker tuo soittonsa ja kenties sävellystapansakin kautta mieleen myös folktaustaisen mestarikitaristin Richard Thompsonin, joka vankentaa tyylilajeissaan vaihtelevia laulujaan avoimen vapautuneella lauluvoimalla ja tarpeen tullen jopa puhtaan tunnevoittoisella sanatoistelulla tai pelkkien äänteiden jollotuksella.
Primrose Greenin päävaltti on sen ympärille muodostuva rauhallinen, lähes eteerinen aura. Lyriikassa vallitsevat hempeät avainsanat kesästä, vehreydestä, rakkaudesta, ruusuista ja muista herttaisista ilonaiheista eivät jää pintapopin piirissä imelästi kerratuksi kosiskeluksi, vaan sekä tarinat että kerrontatapa avaavat aivan muita näkökulmia.
