RYTMIHÄIRIÖ: Surmantuoja

Arvio julkaistu Soundissa 5/2010.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Eräs kaverini, joka ei normaalisti pidä Rytmihäiriön surmacoren tyylisestä tavarasta ollenkaan, kertoi diggailleensa yhtyeen keikkaa, jonka sattui vahvassa humalassa näkemään.

Arvio

RYTMIHÄIRIÖ
Surmantuoja
Sakara

Eräs kaverini, joka ei normaalisti pidä Rytmihäiriön surmacoren tyylisestä tavarasta ollenkaan, kertoi diggailleensa yhtyeen keikkaa, jonka sattui vahvassa humalassa näkemään. Tällainen ilmiö voi tietysti toistua minkä tahansa musiikkipainotteisen ravintolaillan aikana, mutta varsinkin Rytmihäiriön tapauksessa se on ymmärrettävää. Turhia niuhottamalla bändiin ei kannata suhtautua.

Surmantuoja jatkaa Rytmihäiriön jälkiä Gambina-pullo toisessa kädessä ja Alibi-lehti toisessa. Lippuviinaa, pameja, kiljua ja jopa wc-ankkaa vedetään ja musiikki kolisee samaan tapaan kuin edellä mainittu annos luultavasti tekisi. Sanoitukset ovat fiktiota, mutta soitannollinen väkivalta kouriintuntuvan totta. Poistamatta sitä, että kappaleet kuten Kähinää krouvissa, Paluu raittiusleiriltä ja Tuonela vetää puoleensa (“Siitä tietää juoneensa”) ovat helvetin hyviä.

Vaikka Rytmihäiriötä voisi kutsua yhden asian bändiksi, ei sen musiikki ole yksiulotteista. Surmantuojalla tuoreus ja tunnistettavuus löytyvät samasta paketista. Harva lähtisi sävyttämään Kristus ryyppää -biisiä flamencolla ja virrenveisuulla, paitsi Rytmihäiriö, joka tekee sen vieläpä luontevasti.

Lisää luettavaa