Turkulaisen yhtyeen musiikkia voi yrittää suodattaa tietynlaisen eteerisen taiderockin ja verrokkibändin kautta, mutta Artefacts on leimallisesti bändin itsensä näköinen niin parhaissa kuin valjummissakin puolissaan. Pitkien ja venyvien sointujen melodiat lähtevät välillä kepeästi lentoon, mutta ne jäävät helposti myös laahustamaan kuin hinauksessa olevat liitokoneet.
Vellovat ja liplattavat syntikoiden ulapat ja ambient-soundit liikahtelevat tyynesti ja melankolisesti upeaäänisen Markus Perttulan ympärillä. Laaja harmonia rakentuu niin saumattomaksi, että alkaa suorastaan kaivata edes pientä saranoiden narahdusta tai kuprua sävelien kulkuneuvon kromipintaan.
Alussa Fenland Tenebraen pitkä johdanto efekteineen luo lupaavan jännitteen kohotessaan hiljaisuudesta kuiskaavaan lauluun. Odotukset palkitaan Hyperborean hillityssä hapuilussa ja kauniin verkkaisessa popmelodiassa, mutta sitten eteneminen jähmettyy promenadipianon painalluksiin ja voimattomampaan tunteiluun.
Yksittäisten soitinten pikkailu soundikuvasta säilyy viehättävänä kautta linjan: kitaramantrat, koskettimien rauhalliset äänimatot, laulun kulku yhdeksi soittimeksi sovitettuna äänen lajina. Yhtyeen tyylinmukainen työstö ajautuu silti tarkkuudessaan välillä happivajauksen partaalle.
