Kun Sapattivuosi vuonna 2003 julkaisi ensimmäisen albuminsa (Sapattivuosi), ajattelin ettei kyseessä voi olla mikään muu kuin hetkellisesti tylsistyneiden muusikoiden kertaluonteinen hulluttelu. Jälki ei toki ollut hassumpaa, mutta kun kahden vuoden kuluttua julkaistiin vielä kekseliäästi nimetty Vol. 2, itseäni ei sama vitsi enää toista kertaa naurattanut.
Nyt Sapattivuosi on kuitenkin löytänyt ratkaisun, joka perustelee yhtyeen kolmannen levyn sen omintakeisen konseptin raameissa varsin hyvin. Edellinen laulaja Hannu Paloniemi on saanut Ozzyn tavoin lähtöpassit, ja seuraajaksi on hoidettu Ronnie James Dion maneereja taidokkaasti imitoiva Marco Hietala. Kun versionnit kuitenkin läpileikkaavat kerralla (lähes) koko Dion aikaisen Black Sabbathin tuotannon (albumit Heaven And Hell, 1980 ja Mob Rules, 1981), samaa logiikkaa noudattaen seuraavalla Sapattivuoden albumilla pitäisi olla jo useampia solisteja.
Ideansa puolesta Ihmisen merkki on hieno levy, tosin jokseenkin kertakäyttöinen. Kansikuva on alleviivaavan nerokas, ja alkuperäistä ajatusta hyvin mukaileville käännösteksteille saa hörähdellä pariinkin otteeseen (”niin se on ja on ja on/jää tuli ja maa/jää maa”).
Fiilistä nakertaa vain se, että bändi itse ei oikein saavuta alkuperäisen esittäjän soiton tunteikkuutta. Toisaalta he saattavat myös muistaa olleensa studiossa.