Jo viidenteen albumiin ennättänyt Scandinavian Music Group on vakuuttanut ennen kaikkea hienojen yksittäisten kappaleiden muodossa, ei niinkään vahvoilla levykokonaisuuksilla. Puolitoista vuotta sitten julkaistun Missä olet Laila? –levyn aikoihin tapahtunut kravatin löysääminen teki yhtyeelle hyvää. Musiikin kompressoidun kuoren alta löytyi pakottomuus ja luontevuus.
SMG:n musiikin toimivuus ei ole koskaan ollut kiinni tietotaidon puutteesta. Yhtyeessä soittavat sukupolvensa parhaimmat suomalaiset muusikot. Ryhmän ankkuroiduttua folkin satamaan huomio kohdistuu entistä enemmän Terhi Kokkosen lauluun ja Joel Melasniemen kitarointiin. Melasniemi hallitsee folk-pikkaukset suvereenisti ja banjo soi hänen käsissään siinä missä Lännen-Jukallakin.
Säveltäjänä Melasniemi on epätasainen, mutta onnistuessaan hän edustaa parasta kotimaista käsityötä. Kansanlaulumainen Näin minä vihellän matkallani ei ole kaukana mainitun J. Karjalaisen Electric Sauna -tuotannosta. Uljas Casablanca on teeskentelemättömän kaunis klassikkokappale, jonka soisi jatkavan elinkaartaan karaokebaarien ohjelmistoissa.
Palatkaa Pariisiin -levyn kulmakiveksi muodostuukin Terhi Kokkosen panos. Sensuelli laulu on annoksina kuultuna sävykästä ja kaunista, mutta runsaassa määrin vaikutelma jää hennoksi ja etäiseksi. Kokkosen tekstejä leimaa urbaani maalaisromantiikka. Käsittelytavassa on tiettyä kiusallista croissant-meininkiä, samanlaista, jota löytyy Stockmannin saaristolaismuotia esittelevistä kuvastoista. Lyriikoiden tuulesta temmatun oloiset rinnastukset eivät myöskään aina johda oivalluksiin, vaan kertojan levottomuus tarttuu kuuntelijaan
