Teksasilaisen Secret Machinesin reilun vuoden takainen albumi Now Here Is Nowhere onnistui erittäin vaikean yhtälön ratkaisemisessa. Yleensä pitkiä linjoja edellyttävää transsimaisuutta ja hyvään poppiin kuuluvaa melodista tarttuvuutta on hankala yhdistää toisiinsa ilman, että kumpikaan vastakkaisiin suuntiin vetävistä voimista vesittyy. Dallasin kolmikko onnistui luovimaan tuossa pirullisessa ristiaallokossa ja se näkyi myös levyn saamassa vastaanotossa. Secret Machinesia hehkuttivat niin avaruusjumitukseen mieltyneet elektrokrautproge-hörhöt kuin indiepopin nimeen vannovat.
On todella sääli, että uudella Ten Silver Drops -albumilla tuo hauras silta rysähtää alas. Secret Machines kuulostaa selvästi tavanomaisemmalta rock-yhtyeeltä kuin ensitreffien aikoihin. Levyllä haisee kompromissien karvas käry. Progen ja kokeilevuuden suuntaan viitannut taso Secret Machinesin musiikissa on toteutettu nyt kainommin ja pop-aspektia edustava brittiläistyylisen melodisen jylhyyden tavoittelu on etualalla. Lopputuloksena on eräänlaista turvatrippailupoppia, jossa jarrupoljin on aina valmiina. Levyn keskivaiheilla vellova komea Daddy’s In The Doldrums vihjaa, kuinka kovaa tällä masiinalla voisi lentää ilman turhaa aristelua.