Sepultura on viime vuosina jäänyt studiolevyillään kauas Arisen tai Chaos AD:n kaltaisista tiukkaan väännetyistä ruuvipenkeistä. Myös livenä bändi tuntuu jäävän jopa oman tasonsa alapuolelle. Sao Paulossa äänitetty levy lähtee liikkeelle pitkitetyltä esileikiltä tuntuvalla introlla ja kun bändi pääsee varsinaiseen asiaan, odotukset voi heittää romukoppaan jo ensi tahdeilla.
Sepultura tuntuu pysyvän pystyssä lähinnä rumpali Igor Cavaleran ansiosta, jonka eläväinen työskentely pistää biisit paikoitellen jopa svengaamaan. Konserttitaltiointi todistaa, miten kipeästi Sepultura tarvitsee toista kitaristia, sillä Andreas Kisserin ja Paulo Jr:n kielisoittimet eivät pysty saamaan aikaan äänivallia, joka murjoisi luita poikki edes eturivistä.
Nykyisellään Sepultura toimii selvästi parhaimmin, kun se soittaa vanhempaa tuotantoaan, jossa ei liikaa kikkailla pienillä yksityiskohdilla, vaan luotetaan suoraviivaiseen turpaanvetoon. Kikkailut ehkä toimivat studiolevyillä, mutta näköjään keikalla esitettynä biisit jäävät kovin ontoiksi. Kaiken kaikkiaan levyltä on vaikea aistia takavuosien kaltaista vihaisuutta ja äkäisyyttä.
