Threat To Survivalin voisi hyvin kuitata yhdellä sanalla: tylsä. Mutta jos nyt kuitenkin hieman perustellaan.
Floridalaisbändin aiempien levyjen popahtava rock on muuttunut semisti rokahtavaksi popiksi, jossa ei ole särmää eikä tarttumapintaa nimeksikään. Poissa ovat koukut ja energia, jota bändissä riitti erityisesti The Sound Of Madnessillä (2008) ja vielä Amaryllisillä (2012). Jäljellä on oikeastaan vain Brent Smithin tunnistettava laulu, mutta tuntuu että hänkin jollottelee puolitehoilla läpi levyn.
Jos pari aikaisempaa levyä laitettaisiin tehosekoittimeen ja lopputulosta jatkettaisiin kädenlämpöisellä vedellä, lopputuloksena olisi tämä levy. Mikä on todella sääli, sillä varsinkin The Sound Of Madness on mainio albumi täynnä hyviä ja mieleenpainuvia biisejä. Nyt samaa tunnetta ja rosoa kuulee enää yksittäisinä pilkahduksina siellä täällä, kuten Oblivionissa.
Pieniä rippeitä siitä potentiaalista, joka Shinedownissa on joskus ollut, on siis vielä kuultavissa, eli peli ei ole vielä menetetty. Toivottavasti sitä ei jatketa tämän pidemmälle. Yksi Nickelback on ihan tarpeeksi.
