SIMPLE PLAN: Taking One For The Team

Arvio julkaistu Soundissa 4/2016.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

SIMPLE PLAN
Taking One For The Team
Atlantic

Kanadanranskalaiset punkpopparit palavaat viiden vuoden levytystauolta tyylipuhtaan ja lajityypissään erinomaisen albumin kanssa. Fudiskuorot raikaavat, voimasoinnut ovat täydellisessä vireessä ja lauluklangissa on hiven punkin räkää mutta enemmän MTV-sukupolven nasaalia – sellaista Avril Lavignen ja Sum41:n ristisiitosta. Eivätköhän nuoret tämänkin levyn kassoilta nouda.

Simple Planin sävelkieli on moitteetonta – ja hyvin tuttua edellä mainittujen sekä esimerkiksi Blink 182:n ja Good Charlotten tuotannosta. Se onkin yhtyeen siunaus ja kirous – vain antautunut harrastaja erottaa nämä yhtyeet ensikuulemalta toisistaan. Tämä ei ole negatiivinen asia. Simple Plan on yksinkertaisesti herkullinen bändi, kun sen muovisuudelle antautuu. Plastiikkia vahvistaa solisti Pierre Bouvierin kuulas, tarttuva ja äärimmäisen geneerinen touhuaminen.

Levyn kuorruttava kerma ovat silti hyvin valitut ja profiilia nostavat vierailijat, räppäri Nelly, Rock City -duo ja laulaja-lauluntekijä Juliet Simms. Kertakäyttöistä musiikkiahan tämä on, mutta vilpitöntä ja äärimmäisen hyvin tehtyä sellaista.

Lisää luettavaa