Nostalgialla voidaan viitata “kadotettu nuoruus” -tyyppisiin muisteluihin, tai sitten vanhoilla, tutuilla paikoilla on nostalginen merkityksensä. Helsinki kuuluu yhtyeen ja etenkin laulaja-lauluntekijä Juha Lehden kuvastoon tuollaisena paikkana, eikä ulkopaikkakuntalainenkaan voi tällaiseen “Helsinki Shangri-Lahan” suhtautua muuta kuin ilolla. Pariisiin-biisissä haaveillaan taiteilijaelämästä muualla, mutta siinäkin pohjavire on stadilainen, haitari keinuu kahden maan välimaastossa.
Levyn yleisote on lämminhenkinen, kauneus kaupungin harmaudessa välittyy kuulijalle, vaikka rankkoihinkin asioihin tartutaan. Makella menee huonosti ja hänen tarinansa Hotelli Hesperia -laulussa on käsitelty koskettavalla otteella. Biisien tempo on yleensä rauhallinen, mutta välillä aikamiehet innostuvat rokkaamaan. Pianon ja huuliharpun sävyttämä Tuulen poika kertoo ajasta “kun Bruce oli kuningas” ja sen otekin on hyvin springsteenmainen, joskin mieleen tulee myös toinen aikamiespoppoo eli Miljoonasade.
Kaipuun vuosirenkaita ei ehkä ole levy nuorisolle, mutta miksi olisikaan, koska sen esittäjät ovat kypsässä keski-iässä. Hieno levy se yhtä kaikki on.
