SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT: Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia osa 3

Arvio julkaistu Soundissa 2/2009.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Kun kaljakuppiloiden jatsahtava kamariorkesteri muistelee menneitä, niin nostalgia lienee keskeisin sävy ja patinoitunein hehku paletin vaitonaisissa väreissä. Tyyli on kummunnut alusta asti, kun Juha Lehti ja kumppanit ottivat lauluissa ja musisoinnissa etäisyyttä nykyhetkeen ja loivat tietyn siirtymän muistinvaraisten mielikuvien ja soundien ulottuvuuteen.

Arvio

SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT
Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia osa 3
Herodes

Kun kaljakuppiloiden jatsahtava kamariorkesteri muistelee menneitä, niin nostalgia lienee keskeisin sävy ja patinoitunein hehku paletin vaitonaisissa väreissä. Tyyli on kummunnut alusta asti, kun Juha Lehti ja kumppanit ottivat lauluissa ja musisoinnissa etäisyyttä nykyhetkeen ja loivat tietyn siirtymän muistinvaraisten mielikuvien ja soundien ulottuvuuteen. Musiikillisten viitteiden ja lyriikan nimipudottelun lisäksi Elwoodit ovat noudattaneet näkökulmaa myös hippikuosissaan sekä divarihenkisessä kansitaiteessaan.

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on konservoitu kolmesti kokoelmilla ja livetallenteilla, mutta neljäs kerta todemman toteaa. Aiempien koosteiden biisit ovat kansiolla harkitusti järjesteltynä ja yllättävän vähän karsittuna kimarana. Niiden jälkeen ilmestynyt Sattuman kauppaa täydentää jatkumon viidellä laululla, joilla yhtye on kiistatta parhaimmilleen. Irtosingle Nelostie jättää hyvän jälkimaun.

Vuoden 2005 ja 2007 keikkaäänitteiden levy on biisihistoriikkiakin mehukkaampi tallenne. Setissä kahden vuosikymmenen eletyt ja soitetut laulut ovat tasavertaisessa soundin ja soiton kontekstissa, eikä herrasmiesten yleisökontakti ole haitaksi. Dvd:lle on koottu satunnaisia, monasti varsin vaatimattomia videoklippejä ja tv-taltiointeja, joiden nukkavieru estetiikka sopii Elwoodeille kodikkaasti. Jopa tallennehistorian häpeäpilkuksi jäävä vhs-tekniikka häiriöraitoineen istuu hellyttävästi varhaiseen NoTV-videointiin (1989).

Julkisen sillisalaattinsa keskellä Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on rakastettavan tyyni ja tunteikas musikaalinen sisäpiiri. Täyteläisestä ja nautittavasta kappalevalikoimasta löytää alati uusia oivalluksia, kuten vuonna 2004 tapaturmaisesti kuolleen Riku Järvisen bassottelun. Sitä on kiittäminen monen avainbiisin ja koko yhtyeen omaksumasta eloisasta svengistä. Viimeistään tv-kuriositeetti Kulkuriveljeni Jan paljastaa tämän.

Levollisessa atmosfäärissä ja melankolisessa lämmössä yhtye on versonut ja puhjennut kerran toisensa jälkeen kauniiseen kukkaan. Hallittu ajattomuus on taitolaji.

Lisää luettavaa