SIRENIA: Nine Destinies And A Downfall

Arvio julkaistu Soundissa 01/2007.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Neljänteen levyyn ehtinyt Sirenia käy eräänlaista kilpajuoksua Tristanian kanssa, sillä Sirenian puikoissa on sama mies, Morten Veland, joka pääasiassa sävelsi ja sanoitti Tristanian biisejä ennen kuin sai potkut bändistä. Sikäli on jännää, että kumpikin yhtye on edennyt tahoillaan jokseenkin samoja polkuja vakain askelin, vaikkakin eri tahtiin.

Arvio

SIRENIA
Nine Destinies And A Downfall
Nuclear Blast

Neljänteen levyyn ehtinyt Sirenia käy eräänlaista kilpajuoksua Tristanian kanssa, sillä Sirenian puikoissa on sama mies, Morten Veland, joka pääasiassa sävelsi ja sanoitti Tristanian biisejä ennen kuin sai potkut bändistä. Sikäli on jännää, että kumpikin yhtye on edennyt tahoillaan jokseenkin samoja polkuja vakain askelin, vaikkakin eri tahtiin.

Tietenkin on selvää, että Sirenian biiseistä löytää paljon yhtäläisyyksiä Tristanian kanssa ja toisin päin. Sirenian eduksi on laskettava se, että kokonaisuus on paljon hallitumpi ja eheämpi kuin Tristanian uutukaisella. Tottahan se on, että Sirenian metalli on kohtuullisen kevyillä linjoilla, jos kohta vaikutteita on haettu jopa Therionilta saakka, mutta kun biisien tunnelmat näin saavat varaa kasvaa, se on hyväksyttävää ja suotavaakin.

Nine Destinies And A Downfall on kohtuullisen hyvä esimerkki siitä, miten goottivaikutteet, melankolinen rock, pisara klassista ja ripaus ambientia voivat muodostaa yhdessä sulavan kokonaisuuden. Sirenian kappaleista on löydettävissä annos herkkyyttä ja tunnelmallista latautuneisuutta. Lopputulos on jokseenkin tyydyttävä ja sävähdyttäväkin, mutta jotenkin bändiltä jää odottamaan tunnetasolla vahvempaa eläytymistä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa