SKYCLAD: Vintage Whine

Arvio julkaistu Soundissa 05/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Skyclad on useilla aikaisemmilla levyillään herättänyt mielenkiintoa nimenomaan omaperäisyytensä ansiosta. Bändin kelttiläisessä kansanperinnemetallissa on ollut jotakin sellaista, jota kukaan muu ei ole edes keksinyt kokeilla. Vuosien mittaan Skyclad on parantunut hiljalleen kuin hyvä viini.

Arvio

SKYCLAD
Vintage Whine
Massacre

Skyclad on useilla aikaisemmilla levyillään herättänyt mielenkiintoa nimenomaan omaperäisyytensä ansiosta. Bändin kelttiläisessä kansanperinnemetallissa on ollut jotakin sellaista, jota kukaan muu ei ole edes keksinyt kokeilla. Vuosien mittaan Skyclad on parantunut hiljalleen kuin hyvä viini. Se ei ole ryhtynyt radikaaleihin tempauksiin, vaan antanut itselleen rauhan kehitellä omaa tyylisuuntaansa jalompaan suuntaan.

Skyclad näyttää oikaisseen mutkia, ja siten bändi kuulostaa entistä selväpiirteisemmältä. Muutamilla aiemmilla levyillään ythye tuntui pitävän siitä, että kappaleet ovat ylitsevuotavan täyteläisiä jopa niin, että niiden punaisen langan hahmottamisessa alkoi olla hankaluuksia.

Vintage Whinen sovitukset ovat erittäin harkittuja ja taiten tehtyjä. Vaiva palkitaan vaivattomuudella, sillä palaset loksahtavat paikoilleen kuin itsestään, ja musiikista tuntuu löytyvän kokonaan uudenlaista herkkyyttä ja tunnelmaa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa