SLY & THE FAMILY STONE: The Essential

Arvio julkaistu Soundissa 04/2003.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Sylvester "Sly Stone" Stewartin johtama musiikillis-poliittinen vauhtiperhe muodostaa James Brownin ja Parliament/ Funkadelicin kera funkin pyhän triumviraatin. Tämä kahden cd:n kokonaisuus paljastaa hyvin nopeasti miksi.

Arvio

SLY & THE FAMILY STONE
The Essential
Epic

Sylvester "Sly Stone" Stewartin johtama musiikillis-poliittinen vauhtiperhe muodostaa James Brownin ja Parliament/ Funkadelicin kera funkin pyhän triumviraatin. Tämä kahden cd:n kokonaisuus paljastaa hyvin nopeasti miksi.

San Franciscossa 1960-luvun kuohujen keskellä perustettu yhtye toi mustaan rytmimusiikkiin psykedelian estottomuuden ja antoi samalla hipeille oppitunnin rytmisestä tiukkuudesta, josta valkoisilla rock-yhtyeillä ei ollut hajun hiventä. The Essential -kokoelma on nimensä veroinen eli niputtaa yksiin kansiin Sly and The Family Stonen funk-vallankumouksen keskeiset käänteet. Klassisten Stand-, There's A Riot Going On – ja Fresh-albumeiden raidat muodostavat tämän mehevän pakkauksen ytimen, jota on täydennetty sekä huippukautta edeltävillä varhaishiteillä että alamäkivaiheen parhailla paloilla.

Parhaimmillaan Sly Stone ja perheensä on parasta mitä olemassa on. Don't Call Me Nigger, Whitey, Everyday People, Luv'N'Haight ja muut superklassikot muodostavat hengästyttävän putken, jonka kanssa hyvin harvan kannattaa lähteä kilpasille. Slyn poliittis-musiikillinen visionäärisyys ja Family Stonen soitto heijastavat paitsi aikaansa myös rytmimusiikin kaikkein pyhimpiä pyrkimyksiä ja tärkeimpiä arvoja. Samalla kun tirehtööri-Stewartin kyyniset kapinatekstit pistävät aivokuoren kihisemään, pakottaa basisti Larry Grahamin ja rumpali Greg Erricon legendaarisen mustavalkoisen tutkaparin ympärillä groovaava Family lantion kaikkien aikojen vispaukseen.

Sly and The Family Stone ei pysynyt kovin kauaa harmonisena rytmikollektiivina ja idealismin rapistuminen kuuluu myös tällä antologialla. Slyn ensimmäiset diktaattorituotokset olivat vielä silkkaa rautaa mutta kamapilvessä möyrineen huippulahjakkuuden otteen kirpoaminen oli väistämätöntä. Vuoden 1973 lopulla alkanut musiikillinen luisu lyö selvän kauneusvirheen Sly-kataloogiin, muttei peitä tärkeintä tosiasiaa. Sly and The Family Stonen parhaat palat kuuluvat vessapaperin ja pullonavaajan ohella jokaisen kunnon kodin perusvarustukseen. 

Lisää luettavaa