Pakko myöntää, että otsalle nousi kylmä hiki kun twiittimiesten tietotoimiston huhut Soundgardenin paluusta studioon alkoivat muuttua tosiksi parin vuoden takaisen Telephantasm-kokoelman myötä. Mihin parhaat näyttönsä vuosina 1989-1994 tehnyt ikoninen grungenimi enää pystyisi? Miten kauas jäätäisiin Badmotorfingerin (1991) kunnian hetkistä ja osaisiko Seattlessa 1980-luvun alkuhämärissä kasattu bändi painaa jarrua, jos materiaali ei olisikaan kuranttia?
Kvartetti näyttäytyy King Animalilla hyvässä tikissä ja tutuissa asemissa.
Tieto Adam Kaseprin palkkaamisesta tuottajaksi lievitti oloa, samoin The Avengers -leffan soundtrackille keväällä annettu uusi raita Live To Rise. Nyt on viisitoista vuotta sitten talvihorrokseen vaipuneen Soundgardenin kuudes albumi ja uusi aamunkoi käsillä. Mitä klangiin ja yhteensoittoon tulee, näyttäytyy kvartetti King Animalilla hyvässä tikissä ja tutuissa asemissa.
Ensipyöritysten aikana huomio kiinnittyy Down On The Upsidelta (1996) tuttuun rouheaan, klassiseen sekä monitahoiseen rocksoundiin ja etenkin siihen vaivattomaan grooveen, jonka bändi löysi jo raskaammassa olomuodossaan, läpimurtoa pohjustaneella Louder Than Lovella (1989). Ajattomista riffeistä vastaa pääosin kitaristi Kim Thayil, svengaavuudesta sopii kiittää rumpali Matt Cameronia – ja kahdestakin syystä: ensinnäkin hän oli bändiin liittyessään jo pitkällä Tony Williamsin, Elvin Jonesin, Mitch Mitchellin ja John Bonhamin jalanjäljissä ja toisekseen hän on pitänyt itsensä pelikunnossa tekemällä Soundgardenin paussilla kaveribändi Pearl Jamin kanssa ahkerasti keikkoja ja neljä studiolevyäkin.
King Animal starttaa railakkaalla Been Away Too Longilla sekä älyllisemmillä Non-State Actorilla ja By Crooked Stepsillä ja päättyy reilun kolmen vartin jälkeen melko kokeellisten Eyelid’s Mouthin sekä Rowingin myötä, ja kylmä hiki on pelkkä muisto vain. Erityisen elähdyttävää on kuulla yhtä meidän aikamme komeimmista rockäänistä taas kunnon käytössä. Kesällä 48 vuotta täyttäneen Chris Cornellin jos kenen äänijänteet on nimittäin luotu kestämään kovaa ajoa ja pitkiä matkoja. Vaikka miehestä välillä haluttiin tehdä suihkuseurapiireissä ja Pariisin mallimaailmassa sulavasti lipuvaa sooloartistia ja salonkileijonaa, oli hän laulajana valua prosessin myötä viemäriin. Tämän urhon tulee käyttää ääntään siten, että sen kuuleminen ajaa hamuamaan oluttölkkiä eikä vuosikertapunaviinipulloa.
Korskean nimensä lunastava King Animal on grungen laadukas suvunjatke, melkoinen nuoruudenlähde ja simppelisti sanoen upea paluu. Tervetuloa takaisin, Chris ja jätkät!
