Spigussa yhdistyvät hienolla tavalla muutamat ajat ja paikat, joista pidän: kuvittelemani versio Teksasin Austinista 1970-luvulla ja se Helsinki jonka koen juuri nyt, kun se muistuttaa vuosi vuodelta enemmän kaupunkia.
Spigu onnistuu aika monessa asiassa tällä levyllä. Ensinnäkin soittelussa: soittelu voi olla joko hieno asia tai kauheata. Tällä levyllä on rento soittelun ja yhdessäolon tunne, joka palvelee biisiä. Yleistunnelma on luonteva ja tuo mieleen myyttisen 1970-luvulle sijoittuvan kuistin, jolla yhdessä toistensa biisejä soittelevat Townes Van Zandt, Butch Hancock, Jimmie Dale Gilmore, John Prine ja Guy Clark.
Tällä levyllä on rento soittelun ja yhdessäolon tunne, joka palvelee biisiä.
Toinen hieno juttu on pituus. Viimeinen papukaija on lyhyt levy. Nykyisenä, kaikkea puolivillaista vierastavana aikanamme voi musiikin julkaisua albumimuodossa lähestyä kahdella tavalla: laskemalla maailmaan hahmottoman järkäleen, josta kuuntelija veistää lopullisen, itselleen sopivan muotoisen teoksen tai sitten hiomalla äärimmäisen viimeistelty pieni timantti. Spigu valitsi jälkimmäisen.
Spigu on aina ollut Ville Linna -nimisen kitaristin, lauluntekijän ja laulajan projekti ja/tai sivupersoona – emme ole varmoja missä suhteessa. Soitimme Villelle ja juttelimme uudesta levystä.
Onko mikään muuttunut Spigun maailmassa edellisen Kaupunkien yössä -levyn (2014) jälkeen? Tuttu estetiikka ja Suomen oloissa aivan omanlaisensa kaupunkiromantiikka ovat ainakin yhä läsnä.
– Tärkein muutos on ehkä se, etten ole kuunnellut juurikaan musiikkia pariin vuoteen – tai ainakaan sellaista joka jotenkin liittyisi siihen mitä Spigu tekee. En ole käynyt keikoilla. Autossa kuuntelen Dxxxa D:tä ja välillä performanssitaiteilija Pekka Kainulaisen biisejä. Viime aikoina olen myös soittanut muiden kanssa paljon ja nimenomaan musiikkia, jota en ole itse säveltänyt, välillä ihan noiseakin. Se on ollut palkitsevaa ja varmasti vaikuttanut omiin tekemisiin jollain tasolla.
Miten päädyit vaihtamaan julkaisijaa Helmi Levyt -yhtiölle?
– Se on eräänlainen unelmien täyttymys. Kiinnitin Arwiin (Lind, yhtiön omistaja) huomiota heti Joose Keskitalon ensimmäisen seiskan myötä ja olen siitä lähtien halunnut tehdä yhteistyötä. Helmi Levyt on julkaissut järjettömän monta hyvää levyä. Se on aikamoinen saavutus ja on upeaa tuoda oma korteni tähän kekoon.
”Teen mieluummin maailman tykeimmän 3-minuuttisen kappaleen kuin 7-minuuttisen eepoksen.”
Viimeinen papukaija on huomiota herättävän lyhyt. Oliko tämä asia johon pyrit tarkoituksella?
– Kyllä. Tästähän aina kysytään, jos tekee todella lyhyen tai todella pitkän levyn: saat moitteita joko laiskuudesta tai kyvyttömyydestä editoida itseäsi. Minua on aina kiinnostanut jaarittelevaa paisuttelua enemmän saada aikaan jotain eeppistä mahdollisimman lyhyessä ajassa. Teen mieluummin maailman tykeimmän 3-minuuttisen kappaleen kuin 7-minuuttisen eepoksen. Sama pätee levyihin.
Arttu Tolonen
