SPIRITUALIZED: Amazing Grace

Arvio julkaistu Soundissa 09/2003.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
1980-luvulta asti rockin tärkeimpiin kaalin laajentajiin kuulunut Jason Pierce tietää, että aidosti koskettavaa musiikkia ei synny ilman uskallusta ja uteliaisuutta.

Arvio

SPIRITUALIZED
Amazing Grace
Sanctuary

1980-luvulta asti rockin tärkeimpiin kaalin laajentajiin kuulunut Jason Pierce tietää, että aidosti koskettavaa musiikkia ei synny ilman uskallusta ja uteliaisuutta. Aateveli Sonic Boomin kanssa aikanaan tehdyt Spacemen 3 -jutut ovat douppirockin aatelia ja Piercen 1990-luvun alussa alkanut Spiritualized-kausi on sekin tuottanut parhaimmillaan tajuntaa natisuttavaa jälkeä.

Spiritualizedin edellinen albumi Let it Come Down (2001) oli kaikessa suureellisuudessaankin nykyrockin kiistaton klassikko. Amazing Grace ei yritä mahdotonta eli olla edeltäjäänsä suurempi ja mahtavampi. Jopa Piercen tapainen kohtuuttomuuden kannattaja on ymmärtänyt peruuttaa ylitsepursuavista orkestraatioista ja taivaankin yläpuolelle kurottavasta äänimaailmasta kohti kitaravetoisempaa soundia.

Kurssin ja metodin tarkistus koskee ainoastaan musiikin ilmiasua. Sisällöllisesti kuuluisan hengellisen laulun nimeä kantava albumi on suoraa jatkoa monikymmenpäisellä orkesterilla toteutetulle Spiritualized-spektaakkelille. Amazing Grace on isoveljensä tavoin ennen kaikkea komea gospel-levy, joka vakavissaan etsii rockin arkipäiväisyyttä huomattavasti pidemmälle ulottuvaa kokemusmaailmaa. Välillä vanhan This Little Light of Mine -negrospirituaalin visvaisella muunnelmalla alkava kokonaisuus hakee totuutta hengellisellä virityksellä, välillä sukelletaan syvälle paheellisen psykedelian puolelle. Oli laulun aiheena sitten herra tai huume, homma toimii komealla intensiteetillä.

Jason Piercen repaleisen sielukasta messua ympäröi säröinen kitaroiden kuoro, jota tuetaan tarvittavilla lisämausteilla, kuten freejazz-tööttäilyllä tai majesteetillisella orkesterisoitolla. Levyn purevinta antia tarjoavat sen tyylilliset ääripäät. Suoraviivaiset She Kissed Me (It Felt Like a Hit) ja Cheapster rokkaavat säädyttömän tehokkaasti, kun taas tunnelmaltaan rukousta muistuttavat Hold on, The Power and The Glory ja Lord Let it Rain on Me ovat hartaudessaan sykähdyttäviä.

Yksittäisiä kappaleita tärkeämpää on Amazing Gracen peloton yleishenki. On hienoa kuunnella musiikkia, jonka tekijä ei kaihda perimmäisiä kysymyksiä. 

Lisää luettavaa