SPRINGTIME CARNIVORE: Springtime Carnivore

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

SPRINGTIME CARNIVORE
Springtime Carnivore
Autumn Tune

Amerikan länsirannikolta tuleva Greta Morgan on musisoinut yhtyeissä The Hush Sound ja Gold Motel. Nyt on vuorossa soololevy nimellä Springtime Carnivore.

Albumi kuulostaa jännällä tavalla taianomaiselta 1960-luvun psykedeliseltä popilta, mutta eihän silloin tämän kuuloista musiikkia tehty. Morganin luoma fiktiivinen tyyli on taitavasti ja persoonallisesti kehitelty. Kosketinsoittimet on äänitetty viehättävän retroiksi, mutta lauluefektien käyttö olisi saanut jäädä vähemmälle.

Tällaiset feikkipastissit jäävät useimmiten huonon vitsin tasolle, mutta onneksi Morgan on loistava biisintekijä. Koukuttavat melodiat kantavat lähes koko levyn mitan, ja laulaja Morgan on taitava ja sävykäs.

Morganin jännä tyyli ja soundi ovat luonnollisesti Springtime Carnivoren kantavia elementtejä. Toisaalta kokonaisuus häilyy sillä rajalla, että projektista ei muodostu tylsällä tavalla yhden tempun hevonen. Kuitenkin sekaan laitettu melko normaalilta kuulostava biisi Other Side Of The Bounder on väistämättä levyn pliisuinta antia. Eli sittenkin hyvä näin.

Lisää luettavaa