Standing Ovationin näkemys progemetallista on toisaalta esikuvilleen kumartava, toisaalta piristävä. Yhdessä kappaleessa riittää osioita vaikka kokonaisen punk-levyn tarpeisiin, mutta silti pisimmistäkään biiseistä ei tule ähkyä. Oudotkin tahtilajit soljuvat luonnollisesti eikä kikkailu ole silmiinpistävää erikoisuudella mahtailua. Suoraviivaisimmillaan espoolaisrykmentti oikeasti rokkaa. Tuotanto on tasaista ja levy soundaa lajityypilleen ominaisen hiotulta ja selvältä.
Levyllä on siis periaatteessa kaikki edellytykset potkia persusta. Silti niin ei tapahdu ja sinänsä hyvät kappaleet eivät koukuta. Ja vaikka biisit ovat instrumentaalipuoleltaan välistä todella hienoja, lauluosasto ei vakuuta sataprosenttisesti. Parhaimmillaan sekin toimii, mutta paikoin Jouni Partasen laulu kuulostaa jotenkin päälleliimatulta ja hengettömältä. Kuin olisi keskitytty vetämään teknisesti puhtaasti, mutta unohdettu tulkinta ja tunne matkalla. Lisäksi huumoriaspektit ja -lyriikat eivät oikein istu muuten asialliselta vaikuttavaan kokonaisuuteen.
Levy on hyvä, mutta se viimeinen puristus uupuu. Gravity Beats Nuclear on vasta yhtyeen toinen levy, joten timantin hiomiseen on vielä aikaa.