Joensuulainen Stella lukeutuu pääkaupunkilaisen Happoradion ohella niihin vähälukuisiin suomeksi laulaviin uuden vuosituhannen rockbändeihin, joiden musiikki vaatii ja myös kestää toistuvaa kuuntelua. Stella ei tyydy kaikkein ilmeisimpiin ratkaisuihin myöskään uudella albumillaan. Marja Tahvanaisen selkeän äänen kuljettamat biisit ovat ajattelevan tai vähintäänkin keskittymään kykenevän ihmisen poprockia.
Jokin on muuttumassa on kaikin puolin vivahteikas kokonaisuus. Tämän päivän iskelmällistyvän rockin ja rockiintuvan iskelmän pyörteissä Stella on kehittänyt musiikkiaan kohti tyylilajeihin juuttumatonta synteesiä. Välillä terävästikin riffaava kitarointi ja persoonallinen melodisuus eivät lyö missään vaiheessa toisiaan korville. Viimeisenä silauksena ovat kappaleiden keskimääräistä kiinnostavammat tekstit.
Hitteys on Stellan tapauksessa kovin suhteellista, mutta Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin päässee lähimmäksi tätä tavoitetta. Hän ei ole täällä ja Lintupoika ja minä tyydyttävät puolestaan säröisempää rockia kaipaavia.
Stellan rohkeus konkretisoituu selvimmin levyn pääteokseksi kasvavalla raidalla Kesän heinä on hiljaa hetken. Albumille nimen antanut kappale mittaa yli kuusiminuuttisella kestollaan ja lähes progeisella moniosaisuudellaan kuulijansa valppautta ja miksei sietokykyäkin. Biisin uhkarohkeus joko kiehtoo tai työntää luotaan.