STEVE MASON: Meet The Humans

Arvio julkaistu Soundissa 4/2016.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

STEVE MASON
Meet The Humans
Double Six

Beta Bandin yllättäen lopahdettua sen laulaja oli niin veloissa, että joutui menemään rakennuksille töihin. Sitten iski masennus. Steve Mason on kuitenkin selättänyt sen tekemällä soololevyjä, joista tämä on kolmas. Niiden lisäksi tulevat King Bisquit Time ja Black Affair -projektit.

Craig Potterin tuottama Meet The Humans kuulostaa yhtäällä siltä kuin se olisi suunniteltu listoille, vaikka sointi sisältääkin paljon akustisia kitaroita ja lauluharmonioita. Siinä on kuitenkin jotain syvää ja haavoittuvaista, joka mahdollisesti johtuu Masonin rohkeudesta kirjoittaa vain omasta elämästään. Jollain epämääräisellä tavalla anonyymin pinnan alla piilee rutkasti humaania sielukkuutta ja laulut ovat järjestään reippaasti keskitasoa parempia hiukan folkahtavassa melodisuudessaan. Mielikuvaksi nousee Paul Simonin ujompi, selkeästi brittiläinen versio. Vaikutteita ja sävyjä tulee kuitenkin monelta, hyvin yllättävältäkin, suunnalta. Alright lainaa rytmiikkansa 80-luvun Stonesilta, Hardly Go Through haikeilee kuin Pet Shop Boysin pienieleisempi pikkuveli.

En ole vieläkään kyllästynyt Meet The Humansiin, vaikka olen kuunnellut sen jo yli kymmenen kertaa. Nimensä väärtti tapaus.

Lisää luettavaa