STONE TEMPLE PILOTS: Shangri-La Dee Da

Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Esa Kerttula.
Ensialbuminsa Goren aikoihin Stone Temple Pilotsia syytettiin monenkin seattlelaisorkesterin hiilikopioksi.

Arvio

STONE TEMPLE PILOTS
Shangri-La Dee Da
Atlantic

Ensialbuminsa Goren aikoihin Stone Temple Pilotsia syytettiin monenkin seattlelaisorkesterin hiilikopioksi. Nyt lähes kymmenen vuoden jälkeen on helppo huomata, että STP on aina ollut oma persoonallinen yksikkönsä, vaikkakin päihdeongelmat ja bändin jo kertaalleen hajoaminen ovat kliseisyydessään kuin suoraan amerikkalaisen rockin tietosanakirjasta.
Viidennellä pitkäsoitollaan STP toistaa vanhaa kaavaansa laihenevin tuloksin. Suurempaa progressiota musiikissa ei ikävä kyllä ole tapahtunut. Kitaristi Dean DeLeon Zeppelin-pohjaiset voimariffit ja Scott Weilandin mainio laulu ovat toimivia elementtejä, mutta eivät nekään jaksa innostaa loputtomiin. Tuotanto on tasapainoista, soundit ja sovitukset oivallisia, mutta se kiusallinen piirre Shangri-La -levyä vaivaa, että kaikki on kuultu jo niin moneen otteeseen, eikä biisirintamallakaan kummoisia valopilkkuja tällä kertaa ole tarjolla.
Too Cool Queenie on sellainen reipas ja energinen college-rock, joka tarttuu kiinni ensi puraisulla eikä kuitenkaan kyllästytä vielä viidentoista kuuntelukerran jälkeenkään, vaikkakin sen kitarariffi onkin kovin tuttu. Melkoinen järkytys puolestaan on Weilandin Noah-pojalleen omistama A Song For Sleeping. Amerikkalaisille niin vääjäämättömien semiuskonnollisten arvojen tunkeminen paikkoihin, johon ne eivät missään tapauksessa kuulu, on paitsi eettisesti arveluttavaa myös oksettavaa. On tietty mahdollista, että jumalasta ja enkelin siivistä laulaminen on osa Weilandin vieroitushoitoa ja siitä on tehty sopimuspaperi levy-yhtiön lakimiesten kanssa, mutta kovinkaan kohderyhmäystävällistä sellainen patetia ei ole. 

Lisää luettavaa