Niin ikävää kuin Jörg Michaelin jääminen sivuun Stratovariuksesta olikin, bändi löysi hyvän vainunsa ansiosta kovan luokan nuorukaisen rumpujakkaralle. Miesten vertailu on pitkälti turhaa, mutta on helppo uskoa, että ryhmä saattoi lähteä kevein mielin työstämään uutta levyään. Stratovarius on voimametallin saralla asemassa, jossa sen venettä ei pysty keinuttamaan kukaan, ei edes bändi itse. Niinpä uuteen levyyn voi tarttua luottavaisesti.
Yhtye lupaili tummempia ja modernimpia soundeja. Molempia toki löytyy, mutta vain hillitysti. Kenties villeimmät kokeilut löytyvät Halcyon Daysta, jolla soivat teemaa kuvailevat neuroottiset konesoundit. Musiikillinenkin näkemys on astunut laajemmalle kuin parilla edellisellä levyllä, sillä Fantasy tarjoilee muikeasti poppiin kallellaan olevia sävyjä.
Stratovarius-suodatin on kuitenkin jälleen toiminut ja tunnelmien laaja-alaisuus on puristunut juuri sopivasti tuttuun kuosiin. Stratovarius kuulostaa edelleen isolta, mutta sävellyksistä ja bändin esiintymisestä voi aistia sekä ylpeyttä että nöyryyttä, aivan kuin uusi rumpali Rolf Pilve olisi potkinut muunkin ryhmän innostuneeseen etunojaan.
Nemesis ei ole aivan yhtä nälkäinen kuin Elysium (2011) tai Polaris (2009), mutta sen maanläheisempi näkemys tuo taas vähän uutta ulottuvuutta Stratovariuksen ilmaisuun. Se on vankkaa työtä taitavalta yhtyeeltä.
