STRATOVARIUS: Stratovarius

Arvio julkaistu Soundissa 08/2005.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.
Elementsien jälkeen pahimman luokan saippuaoopperaksi mennyt touhu antoi viitteitä siitä, ettei seuraavaa Stratovariuksen levyä varmaankaan tulisi. Kävikin niin, että porukka sai itsensä lopulta koottua - sananmukaisesti.

Arvio

STRATOVARIUS
Stratovarius
Sanctuary

Elementsien jälkeen pahimman luokan saippuaoopperaksi mennyt touhu antoi viitteitä siitä, ettei seuraavaa Stratovariuksen levyä varmaankaan tulisi. Kävikin niin, että porukka sai itsensä lopulta koottua – sananmukaisesti. Jos joku ei siitä yllättynyt, tuskin yllättyy Stratovariuksen kahdennestatoista levystä Stratovariuksestakaan. Oli nimeämättömän levyn symboliikka mikä tahansa, mielikuvituksen puutteesta se ei tietenkään kieli.

Olisiko Stratovariuksesta kaikkien otsikoiden jälkeen tekemään vielä jotain, jonka jälkipolvet muistaisivat? Voisiko Stratovarius olla levy, joka vielä toisi yhtyeen vaikeuksien kautta voittoon? Voin sanoa suoraan, että sellainen se ei ole. Jos ei levyn avaus, videobiisi Maniac Dance, anna kokonaisuudesta kovin hyvää kuvaa, sitä ei anna itse kokonaisuuskaan. Stratovarius ei ole luonut nahkaansa, tai jos on, alta on paljastunut jotain muuta kuin mitä pitäisi.

Mutta ei Stratovarius huono levy ole. Eeppinen Back To Madness, kertosäkeessä sopivan laahaava Götterdämmerung (Zenith Of Power), seesteinen, takuulla jotain virttä lainaten toteutettu The Land Of Ice And Snow ja hyvällä tavalla kliseinen Leave The Tribe ovat todisteita siitä, että Stratovarius osaa tehdä myös hyvää musiikkia. Päinvastaista todistavat raivostuttavat tekohitit Maniac Dance ja Gypsy In Me, tympäisevät perusjurnutukset Fight!!! ja Just Carry On sekä todellinen heavy metal -anthem United.

Vaikka eivät ne paremmatkaan biisit täyttä timanttia ole, levy on liian selkeästi kaksijakoinen. Hard rockiin kallistunut yhtye ei ehkä ole enää toisen luokan Helloween-kopio, mutta musiikkinsa kiinnostavuuden kannalta se on uhkaavasti menossa samaan suuntaan. Siihen eivät auta halvat konemusiikkijipot, oopperalaulajat eivätkä trumpetit.

Yhden asian Stratovarius kuitenkin osaa vuodesta toiseen: huonot sanoitukset. Vaikka välistä käytäisiinkin koskettavasti läpi Timo Tolkin henkilökohtaista draamaa, on joka toinen säkeistö täynnä sellaisia kukkasia, ettei niitä kehtaisi käyttää edes pahimmassa parodiassa. Jos asia ei selviä jo biisien nimiä vilkaisemalla, miettikää vaikka lausetta "through death man is reborn/like a butterfly born out of a caterpillar" mennessänne illalla nukkumaan. Sitten miettikää, olisiko maailma kovin paljon huonompi paikka ilman yhtään uutta Stratovariuksen levyä. 

Lisää luettavaa