Nimestään huolimatta kokopitkä 14:59 alkaa hulvattomalla thrash metal -laukalla New Direction ja loppuu samannimiseen syntsahumppaan nelisenkymmentä minuuttia myöhemmin. Tähän väliin mahtuu hip-hopahtavaa Amerikan poppia ja muutama jytäpala, mutta kahteen edelliseen Sugar Ray -levyyn verrattuna kitaroita on jonkun verran ajettu alas eikä bändi enää viljele imelän maistuvia soul- ja funksävyjään juuri ollenkaan. Ikään kuin ylitsepursuavasta meiningistään ja hauskuudestaan tunnettu Sugar Ray olisi hienokseltaan vakavoitunut. Se ei silti 14:59:ää kuunnellessa ihmeemmin haittaa, sillä biisit ovat järjestään tarttuvia ja groovemittarit vilkkuvat punaisella jopa Steve Miller -cover Abracadabran ajan.
Vähän kertakäyttöiseltä näiden Fun Lovin´ Criminalsin länsirannikon serkkujen musiikki tahtoo kuulostaa, mutta pirun viihdyttävää yhtäkaikki! Minkä tahansa bileiden soittolistalle.