Suomalaista superfuusiota arkistojen kätköistä – The Groupin ainokainen sai ansaitsemansa uusintajulkaisun

Arvio julkaistu Soundissa 7/2017.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

The Group
The Group
Svart

Svart jatkaa kulttuuritekojaan tuomalla uudestaan markkinoille kotimaisen The Groupin ainoaksi jääneen fuusiojazz-albumin vuodelta 1978. Muusikkojen avustuksella pengottiin äänitearkistoja, mikä laajensi julkaisun tuplaksi runsaine bonuksineen.

Basisti Pekka Pohjolan, kosketinsoittaja Olli Ahvenlahden, kitaristi Seppo Tynin sekä rumpali Vesa Aaltosen muodostaman superyhtyeen pitkäsoitto masteroitiin tasapainoiseen juhlakuntoon. Vaikka jamittelu voisi olla villimpääkin, virtaviivaiset loimuttelut täyttävät odotukset.

Ulkoisesti ja sisällöllisesti tyylikkään paketin herkkupalaksi kiillotettiin Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1979 nauhoitettu sessio, jossa yhtye esiintyy Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin säestämänä. Etenkin Pekka Pohjolan Visitation-albumille samana vuonna päätynyt uhkea Try To Remember kehittyy komeaksi eepokseksi.

Alkuperäisen levytysrupeaman kaksi ylijäämäkappaletta vihjaavat, että The Groupilla ei ollut pulaa materiaalista. Wlodek Gulgowskilta lainattu Love Is Back sekä Chick Corean bravuuri Nite Sprite rullaavat perin vapautuneesti.

Lisää luettavaa