SUPERSUCKERS: Holdin’ The Bag

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

SUPERSUCKERS
Holdin' The Bag
Acetate

Maailman mainioimmaksi rock’n’roll-bändiksi itseään tituleeraava Supersuckers saa puolestani pitää arvonimensä sillä ironisen fiktion tasolla, jolla yhtye onnistuneesti pönkittää itsetietoisuuttaan. Holdin’ The Bag nimittäin hyötyy tästä korskeasta asenteesta, jolla ammennetaan määrätietoisen vahvaa materiaalia niin rymyrockin kuin ryhdikkäimmän kantrinkin laareista.

Bändin kokkamiestä Eddie Spag-hettia korpeava kurkkusyöpä valaa biiseihin hapokasta purevuutta, mutta myös lannistumatonta voimaa, mikä kanavoituu musikaaliseksi vetovoimaksi, jänteviksi melodioiksi ja oivaksi yhtenäiseksi bändisoundiksi.

Tucsonin punkkarien flirttailu outlaw-kantrirockin kanssa on nyt asettunut jälkimmäiselle mandaatille, mutta luova levottomuus on silti tärkeämpää kuin tuudittautuminen johonkin valmiiksi pedattuun lajikaavaan. Omien kappaleiden setin päättää mielevä kantriballadi All My Rowdy Friends, jossa piikitellään hellästi Steve Earlen ja Lemmyn kaltaisia elämänsä leppoistajia. Sen jälkeen EU-painos tarjoaa vielä rivakan outlaw-coverin, Billy Joe Shaverin uhmakkaan hitin Fast Train To Georgia. Jos muut rehdit rokkarit ja lainsuojattomat kaikkoavat paikalta, Supersuckers ei todellakaan jää nalkkiin syntisäkki selässään.

Lisää luettavaa