Alunperin jo 1982 perustettu, ja 2000-luvun alkupuolella länkkäriyleisölle tutuksi tullut Tinariwen on jo jonkinlainen synonyymi tietylle Saharasta tulevalle soundi- ja rytmimaailmalle. Tuaregibluesin suurin nimi on Elwanilla oma vastaansanomaton itsensä.
Meditatiivinen, mutta voimakas rytminen imu määrittää myös hiljaisempia biisejä, jotka rakentuvat pelkälle hitaalle kielisoitinriffille ja toisteiselle laululle. Isolla bändillä ja villillä perkussioakselilla varustettuja numeroita on mahdoton kuunnella nykimättä raajojaan tanssillisesti.
Selväksi kuitenkin käy ettei Elwan ole puolivillaista bilemusaa. Englanninnoksia lukevalle selviää sanoituksien surumielinen protestihenki, mutta syvä blues soi melodioissa kaikkien kielimuurien lävitse.
Levyllä vierailee Ameriikan ihmeitä Kurt Vilestä Matt Sweeneyn ja Alain Johanneksen kautta Mark Laneganiin. Jokainen ymmärtää olla keulimatta ja soittosuoritukset sulavat saumattomiksi osiksi malilaista ilmaisua. Laneganin ääni ja englanninkieliset laulurivit levyn päätösnumerossa Nànnuflày ovat oikeastaan ainoa huomiotaherättävä osuus, eikä niissäkään ole valittamista.
Jos bändi on tuttu, ei Elwan tuo mielikuvaan merkittävää muutosta. Se on yksi korkealaatuinen albumi lisää älyttömän hienoa Tinariwen-musaa. Jos bändi ei ole tuttu, uutuudesta on hyvä aloittaa.
