Sydämellisiä tunnetiloja pohjoisesta – Zacharius Carls Group tekee monipuolisen paluun

Arvio julkaistu Soundissa 6/2017.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Zacharius Carls Group
Quiet Desperation
Mosaik

Neljännen albuminsa ja keikkarupeaman jälkeen Zacharius Carls Group vetäytyi vuonna 2011 telakalle. Muutama vuosi sitten muusikot yhyttivät toisensa uudestaan Oulussa ja alkoivat pian taas musisoida. Huolella tehty ja tasapainotettu Quiet Desperation on täysipainoinen paluu tyyliltään joustavaan ZCG-tuotantoon. Laulut jakautuvat selkeästi Ossian Marttalan herkempien hymnien ja kauniiden melodioiden sekä Jussi Sivosen angstisempien, herkullisen kolein soundein vatkaavien urbaanirytmisten palojen kesken. Monipuolinen muusikkokaksikko tekee kuitenkin soundeissa ja soitinnuksissa joka tasolla kiinteätä yhteistyötä, ja viimeistään Marttalan pettämättömän upea lauluääni hioo tyylisaumojen särmät.

Kaikkein hillityimmät ja sulosointuisimmat kappaleet ottavat tunnetilan sydämellisesti haltuunsa. Beautiful World tyynnyttää olotilan ärhäkkään nimikappaleen levottoman nervin nykytyksen jälkeen. Maagisesti kaikuva progehymni Where In The World jatkaa siitä ja hallitun monotoninen slovari Around The Capricorn levitoi luontevasti perässä. Levyn kiivain ja tehokkain rokkiraita Black Flag loksahtaa kohdalleen juuri ennen Johanna Kurkelan kanssa tulkittua duettoa Don’t Wake Up, joka jättää lopuksi suussasulavan maireuden tunteen.

Lisää luettavaa