SYDÄN, SYDÄN: Kapseli

Arvio julkaistu Soundissa 1/2012.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

”Maailma on täynnä sanoja/niitä ei tarvitse itse keksiä/valitaan vain sopivimmat”, Tuomas Skopa laulaa Peto tarvitsee tilaa -kappaleessa. Muistan Skopan kertoneen taannoisessa haastattelussa erikoisesta sanoitusmetodistaan. Hänellä oli tapana napata sanoituksiin värssyjä suoraan muun muassa Metro-lehden sivuilta.

Arvio

SYDÄN, SYDÄN
Kapseli
Johanna

”Maailma on täynnä sanoja/niitä ei tarvitse itse keksiä/valitaan vain sopivimmat”, Tuomas Skopa laulaa Peto tarvitsee tilaa -kappaleessa. Muistan Skopan kertoneen taannoisessa haastattelussa erikoisesta sanoitusmetodistaan. Hänellä oli tapana napata sanoituksiin värssyjä suoraan muun muassa Metro-lehden sivuilta. Modernin runouden puolella tällaista on harrastettu jo pidempään, mutta laululyriikan puolella kokeilut ovat harvinaisempia. Yksi syy voi olla se, että tällaiset tekstit taipuvat harvoin luontevasti melodiaksi. 

Sydän, Sydämen kappaleissa ei ole perinteistä minä-sinä-dialogia, selkeää kertojaa, usein ei tarinaakaan. Kollaasimaisuuden on kai tarkoitus kuvastaa nykymaailman absurdiutta ja ihmispsyyken monitahoisuutta, mutta tämän takia laulujen kertoja jää myös etäiseksi ja persoonaltaan jakomieliseksi hahmoksi.

Kollaaseja Kapselin sävellyksetkin ovat. Yhtye luo omalla tunnistettavalla tavallaan hämmentäviä fuusioita dissonoivista metalliriffeistä, avantrockista, luomuhevistä, kantrista ja ties mistä discopolkasta.  Omalaatuisessa ja kiinnostavassa bändisoundissa etenkin kitaroiden ja basson vuoropuhelu on omaa luokkaansa.

Sydän, Sydän kuulostaa yhä liiaksi itsetarkoituksellisen hämärältä, mutta valtavan informaation sekaan mahtuu myös tarttuvia täkyjä. Sielun Veljistä muistuttava Maa halkeaa toistaa tehokkaan melodisen koukkunsa vain muutamaan otteeseen. Levyn eeppisen nimikappaleen progressiiviset matikkariffit luovat huikean kontrastin melodisesti leijailevaan refrangiin. Juurevasti jatsahtavassa Skorpionin pistossa yhtye kuulostaa jopa sangen miellyttävältä.

Soundi jututti Sydän, Sydän -yhtyeen basistia Tomi Flycktiä.

Julkaisitte alkuaikoina levyjä tiheästi. Siihen nähden uuden levyn tekeminen on ottanut paljon aikaa, kokonaiset kolme vuotta. Mitä tänä aikana on yhtyeen leirissä tapahtunut?

– Usko Itseesi -levyn (2008) jälkeen vuosi kului siten, että uutta materiaalia syntyi paljon, mutta se ei tuntunut lähtevän. Huomattiin, että takki tuntui tyhjältä. Totesimme, että on parempi pitää pieni loma soittamisesta. Me oltiin koko ajan tehty sitä juttua sillä tavalla jaksottamatta, että aina levyn jälkeen tehdään uutta materiaalia ja koko ajan mahdollisimman paljon keikkaa.

– Ei siinä kestänyt lopulta kuin 9 kuukautta, kun palasimme treenikämpälle. Tauko teki kyllä helvetin hyvää! Heti ensimmäisissä treeneissä tuli uusia biisejä, joista osa päätyi levyllekin. Oli oikeastaan samanlainen fiilis kuin silloin, kun bändi perustettiin.  

Sydän, Sydän on yksi Suomen kieroimpia ja selkeästi postmoderneimpia yhtyeitä. Mikä on se logiikka tai vaisto, minkä varassa biisejä työstetään?

– Kyllähän meillä on oma tavaramerkkityylimme, mikä itselle tuntuu jo hyvinkin itsestään selvältä. Meillä saattaa olla vaikka sellainen perustelu kappaleen rakenteeseen, että se on peilikuva biisistä itsestään. Aluksi kun sitä soittaa, se kuulostaa jotenkin järjen vastaiselta, mutta kun sitä jankkaa vähän aikaa, niin se tuntuu ainoalta mahdolliselta tavalta.

– Meillä on selkeästi omia metodeja, ja se on ehkä se postmoderni kulma siinä musiikissa. Se saattaa ulospäin näyttää vielä enemmänkin tietoisen postmodernilta touhulta, mutta aina täytyy itse syttyä siitä tekemisestä. Ei me muoto edellä lähdetä kappaleita tekemään. Jos se kuulostaa paskalta, niin idea hylätään.

Kuinka usein teille on sanottu, että olette hyvä live-yhtye, mutta teidän pitäisi tehdä suorempaa ja tarttuvampaa materiaalia?

– Aikoinaan sitä palautetta tuli enemmänkin, ja tulee toki vieläkin, mutta ehkä ihmiset ovat väsyneet sanomaan siitä. Meidän mittapulla Kapseli on hyvinkin suora ja helppo levy. Meitä itseämme se jaksaa aina yllättää, että kun kuulee levystä palautetta, niin tajuaa silloin, ettei tullut taaskaan tehtyä poplevyä. Musta tuntuu, että näillä nappuloilla mitä on käytössä, tuo on se mitä tulee.

Sanoitustenne maailma on absurdi ja jakomielinen. Onko mielisairaus mielestäsi yksilöllinen sairaus vai onko se terve reaktio sairaassa ympäristössä?

– Hehee, jaahas. Kyllähän ne ovat kovasti lisääntyneet nuo mielisairaudet. Sitä ei kai itse tiedä, jos on hullu.

– Itse en näe meidän sanoituksia mitenkään absurdeina, minulle ne on arkirealismia. Me ollaan mietitty, että onko tässä kyse siitä, että niissä sanotaan asioita niin suoraan, että peruspoplyriikkaan tottuneen korvaan se voi kuulostaa oudolta, ei löydy luonnollista kulmaa. Meitä kaikkia kiehtoo se, että jättää paketin sopivasti avoimeksi ja vapaaksi erilaisille tulkinnoille, ettei tarjota valmiita selityksiä.

Teksti: SAMI NISSINEN

 

Lisää luettavaa