SYSTEM OF A DOWN: Mezmerize

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2005.
Kirjoittanut: Jarkko Martikainen.
Aluksi lienee hyvä selventää, miltä pohjalta arvioin tätä levyä. Debyyttiä (1998) pidin tylsänpulskeana, turhana keuhkoamisena, Toxicitya (2001) taas modernina klassikkona, joka palautti uskoni hardcoreen taidemuotona.

Arvio

SYSTEM OF A DOWN
Mezmerize
American

Aluksi lienee hyvä selventää, miltä pohjalta arvioin tätä levyä. Debyyttiä (1998) pidin tylsänpulskeana, turhana keuhkoamisena, Toxicitya (2001) taas modernina klassikkona, joka palautti uskoni hardcoreen taidemuotona. Steal This Album (2002) oli puolestaan kelpo välityö; ei varsinainen albumi, mutta innostavampi kuin moni aikalaislevy. Siksi onkin ilo todeta, että uutukainen jatkaa kaikin tavoin Toxicityn perimää.

Haastavat ja monisyiset lyriikat, (genren huomioon ottaen) vähintäänkin oivaltavat sävellykset sekä täysin hillitön soitto- ja lauluantaumus ovat tallella. Ainoastaan tuotannollisessa puolessa Rick Rubin ja säveltäjäkitaristi Daron Malakian ovat valinneet uudeksi mainittavan linjan. Heavykitarat ovat väistyneet orgaanisemman ja punksointisen yhtyetaltioinnin tieltä. Valinta on hyvä, sillä musiikki saa siten enemmän tilaa hengittää, päällekäyvyyden siitä kuitenkaan kärsimättä.

Levyn yhdestätoista kappaleesta yhdeksän on korskeita mestariteoksia. Oudon hyvin suomalaiseen mielenlaatuun istuva slaaviballadimalli on esillä etenkin avaus- ja lopetuskappaleissa, joista Lost In Hollywood on poikkeuksellisen kaunis. Hardcore on kuitenkin levyn yleinen linjaus, ja koska yhtyeellä on kyky ujuttaa piiskaamisensa lomaan viipyileviä, kerrassaan hauraita hetkisiä, joiden stemmalaulujen sointi vielä vetää hiljaiseksi, on lopputuloksena musiikkia, jota uskaltaa sanoa tärkeäksi. Ja vaikka SOAD kieltää toistuvasti ns. poliittisuutensa, on levy "hey man/look at me rocking out/I´m on the video!" -sloganeineen sisältörikkaampi kuin tusina haastajiaan yhteensä.

Heikompia hetkiä koetaan vain primitiivikappaleissa This Cocaine Makes Me Feel Like I´m On This Song ja Old School Hollywood, jonka jankkaavuuden äärellä olisi ollut hyvä toteuttaa nelikolle luonteenomaista "vähemmän on enemmän" -teesiä.

Jäsenten etninen perimä kuuluu yhä vahvana SOAD:n musiikissa ja Mezmerizella onkin sekä samaa räjähtelevää innovatiivisuutta että selittämätöntä haikeutta kuin Emir Kusturican hurjimmissa elokuvissa. Molempia annostellaan niin, että kokonaisuus pysyy alituisessa liikkeessä, mutta myös tarvittavat lepohetket kuulijalle suodaan.

Kaikesta riemuitsemisesta huolimatta Mezmerize ei aivan onnistu ylittämään Toxicityn huikeaa laatutasoa, eivätkä varsinkaan läpimurtolevyn levollisemmat mestariteokset kuten Aerials tule ylitetyiksi, mutta erittäin onnistunut tämä uutukainen silti on. Dead Kennedys -vertauksen kautta tämä olisi System Of A Downin Plastic Surgery Disasters. Se luetaan: ohittamaton. 

Lisää luettavaa