TAPANI RINNE & TEHO MAJAMÄKI: Under The Ground

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2015.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

TAPANI RINNE & TEHO MAJAMÄKI
Under The Ground
Aani

Äänitettyään Inside The Temple -levyn (2011) Intiassa Tapani Rinne ja Teho Majamäki siirtyvät länsimaalaisen silmissä vähemmän romanttisiin, mutta vähintään yhtä eksoottisiin maisemiin.

Kaksikko on valinnut tällä kertaa työmaakseen Vantaan Kehäradan rakennustyömaat ja luolat, jonne he veivät Rinteen bassoklarinetin ja Majamäen marimban käymään herkkää dialogia. Ratkaisu on tervetullut aikana, kun ylituotettua ja sisällöltään onttoa musiikkia tehdään enemmän kuin koskaan aiemmin.

Näillä minimalistisilla aineksilla saadaan aikaan kauniisti resonoivia äänimaisemia, joista totta puhuen asiaa tietämättä ei pystyisi sanomaan ovatko ne äänitetty studiotilassa vai luolassa maanpinnan alapuolella. Echo- ja delay-efektit kun ovat miksauspöytiin kuuluneet jo jonkun tovin.

Projektin äänitystekniikkaa on korostettu tiedotteissa ja julkisuudessa eniten, mistä moni voisi epäillä meneekö muoto itse musiikin edelle. Tuloksena ei ole erityisen muistettavia teoksia, mutta silti viisi kaunista ja rauhallista dokumenttia Kehäradan rakentamisesta, jotka tulevat varmasti sopimaan äänimaisemiksi tuleville asemille. Olisi ollut mielenkiintoista saada levylle mukaan myös varsinaisesta työnteosta aiheutuneita ääniä.

Lisää luettavaa