Puhallinsoittaja Jorma Tapio ja lyömäsoittaja Janne Tuomi ovat tehneet yhdessä hommia eri kokoonpanoissa kymmenien vuosien ajan ja duokin juontaa juurensa kauas 90-luvulle. Miesten soitossa voidaan puhua jo jonkinasteisesta telepatiasta.
Matkan ytimessä on jazz henkisenä matkana ja levy onkin helppo nähdä spirituaalina jollekin nimettömälle jumalalle – tai ehkä ihmisten väliselle kommunikaatiolle. Se on ymmärryksen ja empatian ylistyslaulu. Tätä musiikkia soittamisessa kuunteleminen on vielä tärkeämpää kuin soittaminen. Dynaamiset vaihtelut ovat huimia, yltäen Bundi Hon tai Karelian Templen hartaasta kuiskauksesta Simpukan tai Releasing The Painin taivaisiin kurottavaan huutoon.
Matka vie ajatukset John Coltraneen, Albert Ayleriin ja kaaoksen veitsenterälle, jossa musiikki on usein hienoimmillaan. Matkaan lähdetään aina jostain selkeästä pisteestä ja joissain tapauksissa soitolle on olemassa myös sävellyksellinen raami ja jonkinlaiset rajat, mutta Tapio ja Tuomi menevät sinne minne ajatus ja inspiraatio vievät.
Tällä levyllä ei ole ainoatakaan hetkeä joka ei olisi kaunis.