TASTE: What’s Going On – Live At The Isle Of Wight

Arvio julkaistu Soundissa 11/2015.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

TASTE
What's Going On - Live At The Isle Of Wight
Eagle Vision

Vuonna 1995 kuolleen Rory Gallagherin bluesrocktrio Tasten ura jäi valitettavan lyhyeksi. Tunnetuimmassa kokoonpanossaan vajaat kolme vuotta toiminut irlantilaisyhtye julkaisi elinaikanaan vain studioalbumit Taste (1969) ja On The Boards (1970).

Dvd:nä ja cd:nä saatava What’s Going On – Live At The Isle Of Wight on biisimateriaaliltaan laajennettu uusinta Tasten toisesta vuoden 1971 kahdesta postuumista livelevystä. Filmille Taste ikuistui ensimmäistä Ruisrockia seuranneena viikonloppuna pidetyn festivaalin lukuisia muitakin artisteja dokumentoineen Murray Lernerin toimesta. Lyhyt tv-esiintyminen, promovideot ja arkistohaastattelujen lisäksi myös tuoreet artistikommentit tarkentavat kuvaa Tastestä heti Creamin ja The Jimi Hendrix Experiencen kannoilla soittavana huippuenergisen bluesisena voimatriona. Lisäpotkua Tasten esiintymiseen toi tietoisuus siitä, että bändi oli juuri ennen lavalle menoaan päättänyt lopettaa uransa.

What’s Going On – Live At The Isle Of Wightin perusteella voi ainakin yrittää ymmärtää itsekin festivaalilla soittaneen Jimi Hendrixin vaatimattomuutta tämän kehotettua toimittajia kysymään Rory Gallagheriltä eikä itseltään miltä tuntuu olla maailman paras kitaristi.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa