TEFLON BROTHERS: T

Arvio julkaistu Soundissa 8/2009.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Radiohead ilmoitti, että ei aio tehdä enää albumeja, vaan levittää suppeampia kokonaisuuksia internetissä. Tai näin asia uutisoitiin. Todellisuudessa Radiohead taisi sanoa, että heitä ei kiinnosta albumikokonaisuuden tuottaminen juuri nyt. 

Arvio

TEFLON BROTHERS
T
Monsp Records

Radiohead ilmoitti, että ei aio tehdä enää albumeja, vaan levittää suppeampia kokonaisuuksia internetissä. Tai näin asia uutisoitiin. Todellisuudessa Radiohead taisi sanoa, että heitä ei kiinnosta albumikokonaisuuden tuottaminen juuri nyt. 

Jos musiikissa siirrytään takaisin biisipohjaiseen ilmaisuun ja mahdollisesti jopa entisaikojen alueellisiin musaskeneihin, suomiräpille koittavat kissanpäivät. Tappavan hyviä biisejä riittää, mutta murhaavat albumit ovat harvemmassa.

Toisaalta, joskus kokonaisuudetkin luonnistuvat. Pyhimyksen tekemisen tahti indikoi jonkinlaisen kriittisen massan lähestymistä ja Teflon Brothers osuu lähemmäksi maalia kuin yksikään miehen aiempi projekti. Yhteistyöltä Heikki Kuulan kanssa on lupa odottaa paljon.

Levyn ensimmäiset seitsemän biisiä ovat silkkaa murhaa. Vain In Tolu tökkii: epäonnistunut vitsi sekä lyyrisesti että musiikillisesti. Onneksi menoo jatkuu tiukkana tuon jälkeen, varsinkin kun vedetään viiva Malminkartanosta Miamiin. Tällä kertaa vitsi toimii.

Lisää luettavaa