Viime kesänä Tehosekoitin soitti kuusi keikkaa, joista Tammerfestin setti päätyy nyt levylle asti. Bändiltä ei aktiivivuosina livelevyä julkaistu, sillä Vauhdissa (2002) ilmestyi vain dvd:nä. Sikäli dokumentointi on perusteltu.
Muutaman vuoden tauon jälkeen yhtye on kokenut muutoksia. Jos ei muuten, niin ainakin sen vuoksi, ettei sen tarvitse enää pingottaa. Soitetut keikat eivät lupailleet uutta tulemista. Sovituksia on pistetty hienokseltaan uuteen uskoon. Silti kitaristi-taustalaulaja Lauri Koskella ja jo aiemmin keikkaruotuun kuuluneella kosketinsoittaja Juha Kuoppalalla vahvistettu bändi kuulostaa lavalla omalta rempseältä itseltään.
Tehosekoitin soittaa vanhat hittinsä kuin vanhasta muistista, mikä ei tarkoita tarkoituksetonta läpiluentaa. Päällimmäinen tunne Alive II:sta on bändin aito hyväntuulisuus – Tehis oli tullut selkeästi soittamaan päästä varpaisiin tuntuvan rockshow’n. Levylle on jätetty oikeaoppisen livetunnelman ylläpitämiseksi Oton epämääräiset välispiikit ja suoranaiset källitkin.
Yhtyeen lopetettua olemasta on kasvanut kokonaan uusi sukupolvi nuoria potentiaalisia faneja, joihin Tehiksen ajaton rokkaus tepsii yhä. Tälle kuulijakunnalle sekä toista tulemista todistaneille levy onkin suunnattu. Mitään suoranaisen tarpeellista uutta nämä versiot eivät lujasti tuuttaavasta bändistä anna. Näkyvän ja ansiokkaan uran tehneen, itsevarman asenteen 1990- ja 2000-luvun suomirockiin tuoneen rokuporukan musiikillista monimuotoisuutta ja jännittävyyttä Alive II ei saa taiottua esiin. Levy on selkeästi dokumentti revival-keikkojen – tai korkeintaan uran loppuvaiheen – tilanteesta.
Soundi tenttasi Tehosekoittimen Matin (kitara) ja Oton (laulu) tunnelmia kuusi vuotta yhtyeen hajoamisen jälkeen ilmestyvän livealbumin tiimoilta.
Oliko ilmassa paineita nousta lavalle, kun soitettava keikka päätyi tallennettavaksi?
Otto: – Voi melkein sanoa, että mä en muista. Ainahan tällaiset asiat vaikuttaa, kun on tietoinen, että se mitä tekee jää narulle, mutta enemmän mua jännitti noiden viime kesän keikkojen suhteen Tehikseen kuuluva katastrofin reunalla tasapainotteleminen. Se oli rentoa ja irtosi hyvin, mutta aina oli tunne, että millä hetkellä tahansa se saattaa mennä nurin.
– Tampereen-keikka oli mun mielestä fiilikseltään yksi parhaista viime kesänä. Se oli vähän pidempi, kun festarikeikat on usein harmittavan lyhyitä. Tehiksen kone vaatii vähän aikaa ennen kuin se lähtee kunnolla käyntiin.
Matti: – Levyn teko oli tavallaan optio. Joku piti vaan palkata äänittämään äänipöydästä ne raidat. Asia oli hyvinkin pienimuotoinen miksaukseen ja masterointiin asti. Koko ajan oli mahdollisuus, että jos se soundaa skeidalta, niin viimeiseen asti hankkeesta voi vetäytyä. Kun soundit löysi paikkansa ja kuunneltiin sitä valmista juttua missä oli halutut biisit oikeassa järjestyksessä, niin tuli fiilis, että tämä on hyvin pitkälle sen kuuloinen paketti, millainen me haluttaisiin koko bändin olemassaolosta jättää.
– Kaikki soittajat ei välttämättä edes tienneet, että se menee nauhalle. Siinä vaiheessa kun se päätettiin äänittää, niin se oli tosi ohimenevä heitto. Joku saattoi sanoa, että kuinka hankala juttu tuo olisi pistää nartsalle.
Miltä tällainen bändin uran jälkeinen muistelu tuntuu, kun Tehosekoitin on historiaa ja uusien musiikkikuvioiden kanssa on tehty hommia jo vuosia?
Otto: – Se on luonnollinen osa elämää, kun on päässyt sellaisen vaiheen ohi, mikä mulla oli hajoamisen jälkeen muutama vuosi. En puhunut koko bändistä. Piti pyrkiä olemaan ajattelematta koko asiaa.
– On se ollut mulle selvää koko ajan, että tuo on ollut merkittävä osa elämää, kun on ollut 15-vuotiaasta 28-vuotiaaksi samassa jutussa. Se on aika iso pala. Ei sitä voi leikata irti. Ja nyt siihen osaa suhtautua, kun on saanut vähän etäisyyttä. Suhtautumiseni siihen on siis nykyään varsin lunki.
Matti: – Mukavalla tavalla on vuosien jälkeen huomannut, että Tehari on jäänyt elämään just sellaisella tavalla kuin mistä aikanaan haaveilikin. Niihin biiseihin törmää aika kansanomaisissa yhteyksissä tyyliin telkkarin hääohjelmissa ja miksei Idolsiakin voisi sellaiseen laskea. Ruotsin-laivalla trubaduuri saattaa esittää niitä biisejä ja niitä on mennyt paljon koulujen musiikin oppikirjoihin.
– Tuntuu, että ne biisit ja musiikki on hyväksytty. Ei tästä ainakaan yhtään vaivaannuttavaa ole puhua. Toisin sanoen ollaan ylpeitä tuosta levystä.
Teksti: Antti Luukkanen