TEN YEARS AFTER: Stonedhenge

Arvio julkaistu Soundissa 9/2015.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

TEN YEARS AFTER
Stonedhenge
Deram

YHTEISARVIO:
Ten Years After ★★
Undead ★★★
Stonedhenge ★★★★

Brittirockia 60-luvun lopulla rikastuttaneen bluesbuumin aikoihin levytysuransa aloittanut Ten Years After muistetaan yhä parhaiten vuonna 1969 pidetyn Woodstock-festivaalin I’m Going Home -hurjastelustaan. About Timella (1989) tiensä päättäneen alkuperäisen kokoonpanon kolme ensimmäistä albumia Ten Years After (1967), Undead (1968) ja Stonedhenge (1969) on nyt uusintajulkaistu tupliksi laajennettuina. Nimetöntä debyyttiä tosin kutsutaan jälleen virheellisesti 1st Albumiksi.

Läpimurtonsa ajoittumisesta ja osin muun muassa Fleetwood Macin kanssa yhteisistä taustavoimista huolimatta nuori Ten Years After ei ollut puhdasoppinen bluesbändi. Alvin Leen salamavauhtinen kitarointi, Leo Lyonsin ja Ric Leen rytmiryhmä ja urkuri Chick Churchill ammensivat isolla kädellä myös vanhasta jazzista. Ten Years Afterilla ja Undeadillä Ten Years After soitti keikoiltaan tuttua materiaalia, mutta Stonedhengen kappaleita ei oltu valmiiksi sisäänajettu. Efekteineen ja bändin jäsenten sooloilemilla välisoitoilla kevennetty levy toi bluesilla ja jazzilla maustettuun rockiin ripauksen kokeellisuutta. Stonedhenge sisältää progeisia aineksia olematta progressiivista rockia sanan yleisesti hyväksytyssä merkityksessä.

Chick Churchill ja Ric Lee keikkailevat yhä vanhalla nimellä, vaikka uusin albuminsa tekeekin tärkeän tunnustuksen – The Name Remains The Same. Ten Years Afterillä, Undeadillä ja Stonedhengellä soi sen sijaan aito ja oikea, energiaa ja luovuutta pursuava Ten Years After.

Lisää luettavaa