TERO-PETRI: Uudessa perheessä

TERO-PETRI
Uudessa perheessä
Plastic Passion

Tero-Petri Suovasen yhteydessä täytyy aina muistaa mainita hänen vanha yhtyeensä Limonadi Elohopea, sillä niin harvojen herkuksi tuo erinomainen bändi jäi. Tero-Petri pärjää silti mainiosti omillaankin, sen todisti jo miehen ensimmäinen sooloalbumi Tuolilta herännyt (2008).

Uudessa perheessä on edeltäjäänsä vähemmän hullutteleva, huolitellumpi ja alakuloisempi kokonaisuus. Levyn totiseen yleisilmeeseen vaikuttaa eittämättä sille muodostunut teema särkyneistä parisuhteista ja vähemmän auvoisista ajoista seuraaviin siirryttäessä. Huutomerkitty hiljaisuus -biisi tosin kuulostaa tässä kontekstissa irralliselta.

Tekstit ovat aihepiiriltään kovin leavingsmaisia ja samaa voi sanoa parista sävellyksestäkin. Niiden lisäksi Uudessa perheessä sisältää muun muassa glamrockia, syntsapoppia, iskelmää ja Tuula Amberlan kanssa duetoitun kappaleen Vastarannan valoa, joka on tarina opettajan ja oppilaan välisestä salaisesta suhteesta. Se sykähdyttää sanan kaikissa merkityksissä. Jos Tero-Petrin levy on pääasiassa sydämellä tehtyä musiikkia, tässä biisissä vietit ovat saaneet vallan. Ei toki härskillä, vaan eroottisella tatsilla.